Tuesday, October 31, 2017

Pakkasella / Freezing

Viime yönä oli ensimmäinen kunnon pakkanen. Asemalla oli aamulla 11 astetta, mutta Tarmo katsoi Yli-Nuortin mittarista -21 ja vähän päälle. Aikaisemmin oli ollut n. -14 astetta enimmillään.

Aurinko paistoi komeasti. Kävin Tuntsajokivarressa katselemassa, kun kelkalla jo sen verran pääsi. Joku poromieskin oli kelkkaillut. Ja poroja näkyi muutama Tuntsan mutkan tienoilla.

Hirvenjälkiä näkyi puiston alueella, varsinkin Haaskaojalla. Puiston ulkopuolella vain muutamat harvat jäljet.

Ainoat merkittävämmät havainnot sain 4 yks. isokäpylintuparvesta ja merikotkasta Tuntsajokivarresta. Vanha merikotka lensi suoraviivaisesti kaakkoon pitkin jokivartta aika korkealla klo 11.50. TH
 
 
 


Labels: , , ,


Monday, October 30, 2017

Kärppä kävi / The ermine visited

Lunta oli aamulla aseman kepissä 33 cm. Smearin kepissä sen sijaan oli vain 22 cm. Tuulikaan ei ollut mitenkään kova, miten se noin suuri ero syntyi? Pakkasta oli aamulla kuutisen astetta ja aika tyyntä. Aurinko paisteli puolenpäivän jälkeen ja iltaa kohti pakastui lisää. Yli-Nuortin mittarissa oli 9 astetta.


Kärppä pyöriskeli pihassa aamupäivällä. Halkopinosta se etsi, mitä lie halusi löytää. Myyriä vielä jokunen on varaston luona jäljistä päätellen. TH
 

 

Labels:


Sunday, October 29, 2017

Eläimiä talviajassa / Animals in winter-time

Yöllä klo 4. siirryttiin talviaikaan. Yöllä myös maisema muuttui talviseksi. Lumipeite kasvoi yli 10 sentillä ja aseman kepissä oli aamulla 25 cm, Smearilla 21 cm. Pakkasta oli aamulla pari-kolme astetta, mutta lumisateen lakattua illalla sitä oli jo yli 4 astetta ja suunta oli alaspäin. Tyyntä oli.

Orava istuskeli oksalla aamulla katsellen pihalle. Akkateeri hyppäsi männyn latvaan katselemaan lumista maisemaa Kotovaarassa vähän myöhemmin.

Petäjärinteellä näin pari metsoa, hirven ja kaksi pyytä. Siis pyitä! Niitä en ole nähnyt puistossa yli 2 vuoteen. Eivät ole näköjään sukupuutossa.

Pyypaikalla oli muutama kuukkelikin, mutta ne olivat eri juttuja, vaikka pyrkivät sekoittamaankin tilannetta. Varmistin vilahtaneet pyyt vielä jäljistä. Samalla paikalla se oli hirvikin, mutta se ei sentään sekoittanut tunnistusta.

Päivän aikana oli kärppäkin laukkonut pihan lumilla. TH
 
 
 

Labels: , , , , ,


Saturday, October 28, 2017

Pulkkatunturin kairaa ensilumen aikaan - Pulkkatunturi wilderness during the first snow


Vuodenajan kuvia,Värriön luonnonpuistoa lokakuun lopulla 2004.


Photos of the season, From Varrio strict nature conservation area, end of October 2004.

Labels: ,


Friday, October 27, 2017

Järvet jäässä / The lakes are frozen

Täällä Värriöllä on lumi pysynyt. Nyt sitä on kymmenisen senttiä ja pakkasta kolmisen astetta. Tänään oli kova tuuli. Kemijärven seudulla vain pienet lammet ja osat järviä olivat jäässä, mutta täällä Kuutsjärvi ja Ainijärvi olivat jo kokonaan jäätyneet. Ainijärvessä on lähes 10 sentin jää, paikoin paksumpikin. Suurin osa järvestä oli tänään kirkkaan jään peittämä, osassa oli paksumpaa, läpinäkymätöntä jäätä. Alakuva Nuorttiaavalta.

Rastaat näyttävät lähteneen. Talitiaisia näin 8 yks. parven asemalla, vaikka ruokinta on lopetettu. Ainijärven matkalla lähti ukkometso männystä. TH
 
 
 

Labels: ,


Thursday, October 26, 2017

Elämänpinna / A new species

Kävin vapailla mm. Turussa. Kävimme Lennart Saaren kanssa katselemassa lintuja Ruissalossa. Siellä koin miellyttävän yllätyksen, kun huomasimme valkoselkätikan lähtevän lentoon. En ollut aikaisemmin lajia nähnyt ja sain siitä kuviakin. Lintu oli koiras.

Valkoselkätikka on runsastunut viime vuosina ja levinnyt Perämeren rannikkoa jopa Lapin puolelle. Itä-Lapistakin on muutama havainto, jopa Suomutunturilta ja Lokan altaan pohjoispuolelta.

Ajellessani sitten pohjoiseen 25.10. näin sisämaassa etelään lentävät vanhan merikotkan ja ilmeisen lehtokurpan. Joutsenia oli lepäilemässä ja ruokailemassa pelloilla muutamassa kohden.

Torstaina 26.10. kävin Rovaniemellä. Menomatkalla valkoinen kärppä juoksi tien yli ja paluumatkalla valkoinen lumikko. Puolenpäivän molemmin puolin. TH
 

Labels: , ,


Värriössä ilmastonmuutoksen tutkimus alkoi jo 1990-luvun alussa - Research on climate change started in Varrio already in the beginning of 1990s


Ilmastonmuutoksen tutkimus alkoi hiilidioksidista joka Värriössä kiertää männyn neulasten ja ilmakehän välillä. Hiilidioksidin liikettä mitataan männyn latvaan kiinnitetyn määräajoin sulkeutuvan kyvetin avulla, kuten tässä Kotovaaran männyssä 26.10.2004. Kyvettiteorian kehittäjä on fyysikko - matemaatikko - metsätieteilijä Pertti Hari. Kyvettien teoriaan liittyvistä keksinnöistä ja itse kyvettien rakentamisesta piti huolta kuvassa mäntyyn nouseva Toivo Pohja. Hän on Juupajoelta kotoisin oleva kyläseppä, joka vihittiin mullistavien mittauskeksintöjensä jälkeen ja koko tieteellisen mittausprosessin keskeisen roolinsa pohjalta vuonna 1996 maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtoriksi, katso https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000003531928.html


The research on climate change started in Carbon dioxide which in Varrio forest circulates between Scots pine needles and atmosphere. The circulation of Carbon dioxide is measured with couvettes on the top of Scots pines, like here in Kotovaara on 26.10.2004. Periodically the couvette closes and "microclimate" air flows to analyzer. The digital data flows from Varrio to Helsinki. The father of the couvette theory is physicist - mathematician - forest scientist Dr. Pertti Hari. The technical innovator for the whole measurement chain is Mr. Toivo Pohja. Based on his innovation and central role in the research he was promoted into Doctor honoris causa in 1996.

Labels: , , , ,


Wednesday, October 25, 2017

Ikimetsä valmiina talveen Kuntasjoen varressa - Old forest ready for winter at Kuntasjoki river


Ikimetsä on hiilen nieluvarasto, kesät ja talvet. Kuva 25.10.2004 Värriön luonnonpuistosta.


Old, unharvested forest, is the carbon sink (the carbon stock or carbon storage) over summer and over winter, like this Scots pine forest in Varrio reserve on 25.10.2004.

Labels: ,


Tuesday, October 24, 2017

Talvi keikkuen tulevi - Winter is coming in waves


Välillä pikku pakkasta, välillä pikku sumua ja suojaa. Värriön Pirunkurun kynttiläkuuset (Siperian metsäkuuset - Picea abies ssp. obovata) eivät vaihtelusta välitä, tai eivät välittäneet ainakaan 24.10.2004.


In some days there is light frost, in some day there is less and it may be a bit foggy. The candle spruces (subspecies of Norway spruce - Picea abies ssp. obovata) in the Devil's canyon of Varrio, do not mind about fluctuating weather, or at least they did not mind on 24.10.2004.

Labels: , , ,


Monday, October 23, 2017

Olisiko rakovalkean puuksi? - Enough for fire over night?


Entisaikaan (vielä 1900-luvulla) eränkäynti alkutalven ja keskitalvenkin kairassa perustui yöpymiseen rakovalkealla. Siihen kaadettiin riittävän suuri männyn kelopuu. Niitä silloin kairassa riitti. Niiden kaataminen yölliseksi poltopuuksi oli (kirjoittamaton) jokamiehenoikeus; sitä se ei ole enää, eikä keloja juuri talousmetsissä enää olekaan. Tämän, Värriön nykyisen luonnonpuiston alueella (kuva 23.10.2004), Kuntasjoen varrella odottavan kelon viereen eränkävijä olisi lokakuun lopun illan suussa varmaan pysähtynyt.


In the older times (still in 1900s) the hunting in Lapland wilderness was based on night-camping at open fire. The best, for several hours burning firewood, comes from dead Scots pine trees, from "kelos". They were sufficient in old Scots pine forests. The cutting of kelos for firewood was every man's right. It is not any more; actually the dead Scots pines are now rather rare outside conservation areas. This kelo pine was waiting (23.10.2004) in Kuntasjoki area of Varrio park.

Labels: ,


Sunday, October 22, 2017

Ensilumen aika voi olla harmaatakin - The time of first snow can show as gray.

Kynttiläkuusia Värriötunturin kurun harmaudessa, valmiina tulevaan tykkyyn, kuva 22.10.2004


Candle spruces on the foothill of Varrio fell, ready for the period of heavy snow, tykky-snow. Photo of 22.10.2004.

Labels: ,


Saturday, October 21, 2017

Ikimetsässä hiiltä joskus vähemmän - Carbon sink (stock) in evergreen forest sometimes small


Värriön Kuntasjoen varressa kasvavaa männyn ikimetsää ei ole koskaan hakattu. Uudistamisen on hoitanut metsäpalo, tässä ehkä 1900-luvun alkupuolella. Pohjoisen, männyn ikimetsä jää hiilen nieluvarastoltaan usein aika vaatimattomaksi - tropiikin sademetsään verrattuna. Kuva 21.10.2004.


This evergreen Scots pine forest along the Kuntasjoki river has never been harvested. The reforestation has happened only though natural forest fires. This site had been burning, perhaps, in the early 1900s. The arctic evergreen Scots pine forests are often quite modest carbon sinks (carbon stocks) - at least if you compare them to tropical rainforests. Photo of 21.10.2004.

Labels: , ,


Friday, October 20, 2017

Vastapäivään kiertää Värriön kelo - Counterclockwise is the spiral in Varrio old Scots pine


Kairan kiehtovimpia puita ovat kierteisesti kuivuneet kelot. Ihmetyttää taas tässäkin Värriön Kotovaaran kelossa (20.10.2004), miksi kierteet ovat aina vasemmalta oikealle kiertäviä, ylhäältä katsottuna vastapäivään. Kelopuun kiertymisestä on ajan mittaan käyty kansainvälisestikin keskustelua, mutta aivan todistettua teoriaa ei vieläkään löytyne.

Villein teoria perustuu tähtitieteeseen, jonka mukaan puu kiertyy ympyröille Maan kiertoa noudattaen. Puhutaan Maan pyörimisliikkeen poistovoiman eli coriolisvoiman vaikutuksista. Päiväntasaajan eteläpuolella ei kasva tavallista mäntyä, ei ainakaan kelopuiksi ehtineitä, eikä tätä teoriaa ole sillä tavoin todistettu.

Enemmän on saanut kannatusta teoria siitä, että puun solujen eri osat kasvavat vähän eri tahtiin (Seppo Vuokko: http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-103.html).

Solut synnyttävät jakaantuessaan sisäpuolelleen puuta ja ulkopuolelleen kuorta. Nuoressa puussa rakenteeltaan tiilimuuria muistuttava jälsisolukko on suoraa tai lievästi ylös vasemmalle kierteistä. Tavallisesti jälsisolut jakaantuvat siten, että tytärsolut ovat vierekkäin. Joskus solut jakautuvat myös poikittain, jolloin tytärsoluista toinen tulee toisen yläpuolelle. Solukolla on kuitenkin tilaa laajeta vain sivullepäin. Poikittaiset solunjakautumiset pakottavat solukon vinoksi, ja puun ikääntyessä sen vinoutuminen yhä vain kasvaa.

Vinot jälsisolut synnyttävät sisäpuolelleen vinoja puusoluja, joten puusta tulee kierteistä. Koska nuoren puun jälsisolut olivat suorassa, on sydänpuu suoraa vaikka pintapuu onkin vahvasti kierteistä.

Keloontuneissä männyissä kierteisyys joko näkyy tai se ei näy. Värriössä ja ylipäänsä itäkairassa, näkyvä kierre tuntuu menevän aina samaan suuntaan.


In old, dead Scots pines ("kelo-pines") you find often a spiralwise phenomenon under the fallen bark. In all stems the spiral seems to go counter clockwise (looking from above; looking parallelly: from left to right), like in this Kotovaara hill dead Scots pine (photo of 20.10.2004). Why the spiral is never clockwise?

There are two main theories, neither of them proved yet, however. The first theory relies on astronomy and rotation of our globe. That is why the spiral goes always to same direction. There are no Scotch pines growing south of the Equator, at least no dead kelo-pines, and we do not have this type of proof for the phenomenon.

The second theory relies on standard irregularities in the division of cells when Scots pines grow. For some reason these irregularities at micro level point always to same direction.

The spiral phenomenon is either visible or not visible. When you see it in Varrio or broader in Finnish Lapland the spiral seems always to be going counter clockwise.

Labels: , ,


Thursday, October 19, 2017

Värriön kaira talveen hiljenee - Varrio wilderness is going to silent winter


Pehmyt ensilumi jo sellaisenaan hiljentää luonnon ääniä. Ensilumen myötä viimeiset muuttolinnutkin ovat menneet. Kuvassa (lokakuun loppupuolelta 2004) hiljaisia kynttiläkuusia Kuntasjoen kurussa.


Soft first snow as such makes the wilderness more silent. By the first snow also the last migrating birds have gone. In the photo (from latter half of October 2004) the silent candle spruces are ready for winter in Kuntasriver canyon of Varrio.

Labels: , , ,


Wednesday, October 18, 2017

Tunturikoivut valmiina talveen - Mountain birches ready for winter


Tunturikoivu (Betula pubescens subsp. czerepanovii), hieskoivun alalaji on metsänrajan puu, joka kestää Pohjoismaiden puista parhaiten kylmää, (maa)lunta ja tykkyä. Tykyn siemen on huurre, jota tässä vuoden 2004 lokakuun puolivälin kuvassa on Värriötunturiin (Värriö ykköseen) jo syntymässä.


Mountain birch (Betula pubescens subsp. czerepanovii) is subspecies of Downy birch. It is the most durable tree species on arctic tree line in Finland and in neighboring countries. It endures best cold, snow on the ground and heavy snow on the branches. The seed for heavy snow is hoarfrost. Some hoarfrost is already seen in the photo from Varrio I fell, from mid October 2004.

Labels: ,


Tuesday, October 17, 2017

Maisema vaaleni / The landscape got white colour

Mittakepissä oli aamulla 19 cm nuoskaa lunta. Lämpötila oli asteen plussalla. Lumisade oli melko lailla tauonnut, mutta päivän mittaan sumu lisääntyi.

Smear-aseman mittakepissä oli vain 11 cm. TH

 

Monday, October 16, 2017

Talven tekoa / Making winter

15.10. oli aamulla mönkijäuralla kolme ukkometsoa aseman ja Nuorttiaavan välillä. Pitkänjängän pohjoispuolella melko lähekkäin oli niistä kaksi. Samalla paikalla oli soidinta ed. aamuna.

16.10. kiersin aseman kanalintulinjan. Puolenpäivän aikaan tuuli voimistui ja alkoi sataa lunta. Se saattoi vähän vaikuttaa, että niin paljon havaintoja ei tullut. Kolmen, melko valkean riekon parven näin Puolivälinjängänmäen kuusikolla ja ukkometson lähellä em. metsopaikkaa. Varmaan jompi kumpi edellispäivän linnuista.

Puolivälinjängän eri puolilla näin ja kuulin kaksi palokärkeä. Toinen oli niistä naaras ja se nokki syötävää koivuista. Taviokuurnia näin muutamia ja lennossa oli 8 yks. pikkukäpylintuparvi ja yksi isokäpylintu.

Kaksi nuorta hirveä näin. Vanhemman hirven sarven löysin. Se oli varmaankin pudonnut viime talvena. Lapiossa oli seittemän piikkiä.

Iltaan mennessä oli satanut jo kymmenkunta senttiä lunta. TH
 

 
 
 
 
 
 
 

Labels: , , , , , ,


Lokakuu on Lapissa lumikuu - Snowy month instead of Muddy month


Perinteisesti Lapissa on satanut ensilumen lokakuussa; näinä ilmastonmuutoksen aikoina emme voi olla enää varma että ensilumi säilyy marraksen puolelle. Kuvassa ensilumeen on peittynyt (lokakuun puolivälissä 2004) horisontissa Värriön luonnonpuiston Nuorttitunturi. Etualan rakka on Kotovaaraa.


Traditionally the first snow in Finnish Lapland comes in October. In these times of climate change we cannot be sure that the first snow stays until November. The Finnish word "Lokakuu" means muddy month. In Lapland the description should mean snowy month. In the picture (from mid October 2004) the first snow has covered Varrio nature reserve Nuorttitunturi fell in the horizon and Kotovaara hill in front.

Labels: , ,


Sunday, October 15, 2017

Kelokuusia ei vain synny - Forest decay fungi kill the Old Norway spruces


Lapin kairassa vaeltaminen ja yöpyminen perustui aikoinaan yli 100 vuoden ikäisiin kelomäntyihin ja niiden kahdesta rungonpätkästä nopeasti viritettyyn rakovalkeaan. Se paloi tuntikausia tasaisesti ja saatoit nukkua sen vieressä, talvellakin. Kuusta ei rakovalkeassa juuri käytetty, ei senkään vuoksi että palava kuusi paukkui pihkaisuutensa vuoksi kiusallisesti kun yritit nukkua. Mutta eipä yli satavuotisia kuusikeloja olisi ollut rakovalkeoihin riittävästi. Siitä pitää tyvilaho huolen, kuten tässä Värriö ykkösen länsipuolen kuusikossa (kuva lokakuun puolivälistä 2005). Pystyyn keloutuneet ikikuusikot, niin sanotut itsemurhakuusikot, jäivät valokuvaamattomaksi legendaksi Lapin kairoissa.


Old, dead, over 100 year old Scots pines used to be the basic firewood for old times overnight campers in Lapland. Norway spruce was less favored in camping fires, also because its resin content miniexplodes the fire. How to sleep next to it! Over 100 years old Norway spruces are actually quite rare because of the forest decay fungi (like Heterobasidion). It weakens the stems and they fall down much earlier than is the case with Scots pine. This fallen Norway spruce was photographed west of Varrio fell in mid October 2005.

Labels:


Saturday, October 14, 2017

Syyssoidinta / Mating in autumn

Aamulla klo 8.30 aikaan oli mönkijäuran varrella metsokukko pitämässä soidinta neljälle koppelolle. Paikka oli Pitkänjängän pohjoispuolella. Yksinäiset koppelot olivat myös reitin varrella poroaidan jälkeen ja Ainikuusikon länsipäässä.


A-linjalla olikin lintuja. Missä pöpelikössä ne olivat edelliskerralla, kun ei yhtään löytynyt silloin kummaltakaan linjalta. Teeriä näin 8 + 2, riekkoja 2 ja 2 erillistä ukkometsoa ja yhden koppelon. Näin vielä yhden akkateeren linjan jälkeen Kotovaarassa, joten päivän saldo on 23 lintua.

Maskaselässä näin yksinäisen tervapääskyn lentävän itään päin +2 asteen lämpötilassa. Kuvaa en saanut. Edellinen tervapääskyhavainto oli kuukausi sitten muutaman sata metriä tästä paikasta. Lienee niin, että myöhäisen kesän johdosta tervapääskyjen pesintä on myöhässä. Voi olla, että vielä on poikasia pesässä. Kohta alkaa olla liian myöhäistä lähteä muutolle.

Havainto on LLY:n myöhäisin, mitä katselin havaintotilastoja. V. 1982, kun oli myös myöhäinen kesä, tavattiin tervapääsky Inarissa 7-8.10. (Jouni Aikio). Myös tämän vuoden koko maan tilastossa havainto on ainakin toistaiseksi myöhäisin. Tähän asti myöhäisin tervapääsky on 6.10.2017 Helsingissä.

Päivä oli aika pilvinen, väliin oli vähän kirkkaampaa. Tuulta ei juuri ollut. TH
 

 

Labels: , , , ,


Friday, October 13, 2017

Kanalintuja kankailla / Grouses on moors

Matkalla kanalintulinjalle näin neljä erillistä ukkometsoa mönkijäreitin varrella. Maantien varrella oli koppelo ja ukkometso.

Kävin talousmetsien B-linjan. Linjallahan oli lintuja. Teeriä oli 2 + 1 + 1 + 2, etupäässä naaraita. Riekkoja 1 + 2.

Metsämiehellä oli samoilla seuduin haukussa ukkometso ja koppelo lähekkäin. Ampui ohi oksistoon ja linnut pelastui. Mies kertoi nähneensä ainakin kaksi isohkoa metsopoikuetta ym. viime päivinä. Linnut ovat ilmaantuneet kankaille. On niitä tosin ollut siellä tähän aikaan yleensä enemmän.

Aamulla peippo yritti laulaa asemalla.

Poroja oli tokissa Soklomien alueella, muuallakin.

Tänään oli kuivempaa, aamusumuja, jopa aurinko paisteli. aivan tyyntä oli. Lämmintä oli enimmillään 3
 
 
 
 



astetta, mutta aamulla ja illalla oltiin lähellä nollaa. TH







Labels: , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?