Friday, August 31, 2007

Palokärki Kotovaarassa / Black Woodpecker on Kotovaara







Tänään oli naaras palokärki Kotovaaran etelärinteellä klo yhden aikaan. Liekö sama kuin Nuorttiaavan laidalla. Se etsi syötävää mäntyjen rungoilta.

Iltapäivällä löysin 2 kuollutta metsäsopulia pitkoksilta molemmin puolin sitä paikkaa, missä näimme kärpän muutama päivä sitten. Ilmeisesesti kärppä on ainakin yksi niistä, joille metsäsopuli ei oikein maistu. TH

Thursday, August 30, 2007

Koivunuijapistiäinen / Button horn sheet wasp


Huiskutuksessa tänään iltapäivällä tuli tunturikoivusta toukka, jota en aikaisemmin ole saanut. Se oli 4-5 cm pitkä ja vajaan sentin paksu. Koska se ei mahtunut koeputkeen, jätin sen vapauteen. Kuvasin, ja asemalla löysimme Karin kanssa netistä lopulta samanlaisen. Laji on koivunuijapistiäinen (Cimbex femorata). Sitä esiintyy koko Suomessa.
Illalla hiiripöllö kävi taas aseman pihapuissa puoli kymmenen maissa. TH

Wednesday, August 29, 2007

Aseman kanalintulinja / The game route of the station







Kävin aseman kanalintulinjan ensi kertaa tälle vuodelle. Sää suosi ja havaintoja tulikin aika lailla. Kanalinnuista pyitä oli poikue 6 yks. Pommituskukkuloilla (kuva vas.) ja 2 yks. Lintukurulla. Tunnistamaton metso lähti P-kukkuloilta ja metsopoikue emo + 1 koiras ja 2 naarasta nousi puihin Lintukurun päässä.

Petolinnuista ilm. pikkuinen haukka ehti lähteä tunnistamatta V1:n rinteeltä puun latvasta.

Päivän muuttolintuja olivat lapinsirkku, 4-5 yks. tunturissa ja soilla ja sinirinta, kellolintu, joita oli etupäässä Nuorttiaavan katajikoissa 5 yks. hyönteispyynnissä (kuva kesk.). Rastaitakin oli liikkeellä tavallisia neljää lajia, selvästi muuttopuuhissa. Yöllä kuulee jo punakylkiä ja laulurastaita lentävän ja ääntelevän.

Palokärki-naaras oli Nuorttiaavan laidalla etsimässä jotain vanhan koivun kaarnan alta, kun paikallistin sen rapinan perusteella (kuva oik.).

Riistaeläimistä näin vielä raavaan jäniksen pinkaisevan tunturikoivun alta pakoon aamulla, ja hirvi taas säntäsi pakoon kolmen aikaan Pitkänjängän itäpuolen suon laidalta. Muistin viime vuonna hirven lähteneen pakoon n. 50 m siitä paikasta, niin ikään kanalintulinjaa kulkiessani. Myös Nuorttiaavan laidalla oli tuoreita hirven jälkiä ja jätöksiä.
Vielä myyrähavainto: vasta tapettu metsäsopuli polulla Nuortinahossa. TH

Kärppänä paikalla / Ermine visited us


Lintulinjaa kulkiessani pysähdyin levähtämään työsuojelumiesten Kari Lajusen ja Pauli Dartin luo Puolivälinjängän penkille. Jutellessamme Kari huomasi liikettä puukasassa. Ennen pitkää liikkeen aiheuttaja kärppä tulikin meitä tervehtimään pitkoksille muutaman metrin päähän. Silloin minä "vanhana kärppäfanina" kaivoin vikkelästi kameran esiin.

Useaan kertaan kärppä juoksi pitkoksia edestakaisin pitkät matkat. Se kävi lähimmillään metrin-parin päässä tutkimassa, keitä hänen reviirilleen on tullut. Juttelimme lopulta normaalisti, mutta kärppä ei näyttänyt siitä välittävän. Sitten se häipyi metsään, eikä enää palannut. Kello oli kahdentoista maissa. TH

Tuesday, August 28, 2007

Tunturimustikoita / Bilberries on fells


Mustikat ovat vasta viime päivinä kunnolla kypsyneet tunturimaissa. Alamaissa on halla jo palelluttanut marjoja. Täälläkin oli kahtena yönä maanpinnassa asteen-pari pakkasella, mutta marjat säästyivät vielä. Koealueiden marjankeräys jatkuu.
Yleensä tuntureilla mustikat säilyvät ruska-aikaan ja ylikin. Kylmää on, mutta pakkanen ei jaksa kiivetä rinteitä ylös. Kylmässä mustikka muuttuu hieman omenan makuiseksi. Myöhäiset mustikat ovat myös isokokoisia. TH

Pajusirkku muutolla / Reed Bunting on migration











Tunturikoivikossa on ollut viime aikoina pajusirkkuja. Yleensä ne asuvat nimensä mukaisesti pajukoissa vesien varrella ja kosteilla paikoilla. Muuttoaikana ne kuitenkin näköjään hyväksyvät jopa kuivan tunturikoivikon, kunhan siellä on syötävää. Tänäänkin aamupäivällä V1:n pohjoisrinteellä oli yksi pajusirkku, joka pyydysteli hyönteisiä tunturikoivuista. Vas. kuvassa se on saanut vaaksiaisen ja vielä oik. kuvassa nokasta pistää esiin vaaksiaisen jalka.

Muista linnuista löysin tunturista kiikaroimalla petolinnun, ilm. piekanan. Tunturin pohjoisrinteen alla oli vielä pajulintu, leppälintu ja harmaasieppo. Aseman yli lensi puolenpäivän maissa tuulihaukka etelään päin.
Iltakuutamolla käväisi aseman pihassa hiiripöllö klo 22. TH

Monday, August 27, 2007

Aamuinen näytelmä / Spectacle in the morning











Aamulla ollessani kaivonrenkaan luona kuulin ojalta kummaa loiskintaa klo 6. jälkeen. Sitten loiskahti kovasti ja luulin näkeväni ison oravan tulevan kohti palokopin vierellä. Samassa tulija olikin jo jyrkän rinteen päällä, ja osoittautui märäksi, nuoreksi jänikseksi, joka samaa kuumaa paineli varaston alle. Heti perään ilmestyi kuin salamana kettu rinteen päälle, pysähtyen varaston seinän eteen jäniksen jäljille. Se ei mennyt kuitenkaan varaston alle, vaan yritettyään sinne palasi, ja lähti kiertämään varastoa huomaten minut. Katseli vähän aikaa minua vajaan kymmenen metrin päästä ja lähti kiertämään varastoa poispäin minusta.

Siinä vaiheessa hiippailin vaivihkaa asemarakennukseen, hain kameran ja nousin katolle kuvaamaan. Sain jonkin kuvan ketun kierrellessä varastoa. Sen häivyttyä menin varaston taakse. Kettu tuli vielä sinne uudestaan, jolloin sain vielä kuvata (kuva vas.). Sitten kettu häipyi lopullisesti.

Huomasin tällöin oravan, joka oli seurannut viereisestä männystä - aitiopaikalta - näytelmää, napostellen samalla männynkäpyjä (kuva oik.). Orava varmaan totesi jäniksen menneen ensin piiloon vainoojaa Kuntashaaran sillan alle. Sieltä se lopulta lähti pakoon ketun ahdistellessa.

Jäi mieleen erityisesti, kun kettu pysähtyi seinän eteen, että se huohotti kuuluvasti. Ottaa se juoksu niidenkin voimille. Nopeus oli sitten kyllä huippuluokkaa. Ilmeisesti tämä oli sama kettu, joka on pyörinyt ennenkin aseman ympärillä. Virtsaamisesta päätellen se oli naaras.

Lämpötila aamulla oli 1-2 astetta. Tosin en tuntenut kylmää, vähillä vaatteilla näytelmää seuratessani.
Päivän muuttohavainto oli metsäkirvinen, joka lensi ohi aseman ennen 7. TH

Sunday, August 26, 2007

Päivän lintuhavainnot / Bird observations of the day




Tulin aamupäivällä asemalle. Puolivälinjängänmäellä oli riekkopari ja itäpuolella mäkeä pyypari (kuvat). Värriö 1:llä oli muutama pajusirkku ja pari kivitaskua. Aseman itäpuolella kimitti tuulihaukka. Pajulintu, kirjosieppo ja leppälintu olivat myös vielä maisemissa.

Ville kävi Korvatunturissa muutaman päivän reissun. 24.8. hän näki Korvatunturin eteläpuolella pohjansirkun ja tänään Nuorttitunturin pohjoispuolella taivaanvuohen. Rajan pinnassa oli merkkejä karhun olemisesta paikalla.
Ilma on jäähtynyt. Koko pilvisen päivän oli lämmintä vain 5-6 astetta. TH

Saturday, August 25, 2007

Petoja Kutsalla / Beasts on Kutsa-region











Kävin Vuorijärven-Kutsan alueella jälleen petolintu- ym. tutkimuksissa. Nyt ilma suosi ja tulos oli sen mukainen. Sain havaintoja hiiri-, kana-, varpus-, muutto-, tuuli- ja mehiläishaukasta. Lisäksi kelkkareitin tekijät olivat havainneet piekanoita ja puistonvartija Viktor maakotkan, joka lähti näädänraadolta. Näädältä oli jo pää syöty.

Viktor kertoi myös löytäneensä kalareissulla etelämpänä karhun tappaman hirven puolikkaan. Kalareissulla hänen poikansa oli jättänyt pussillisen harreja jemmaan, ottaakseen ne palatessa. Karhu oli kuitenkin ehtinyt ensin, ja syönyt ja vienyt kalat. Kertoessaan juttua Viktor huomasi karhunjäljet ajaessamme Pyhäjärven pohjoispuolella.
Vasen kuva on Nivajärveltä ja oikealla lentää mehiläishaukka. Lajin tunnistin tosin vasta kuvasta tietokoneella (täytyy myöntää!). TH

Friday, August 24, 2007

Idänkalvaspaju menee ruskaan - Salix hastata ssp. subintegrifolia changes color

Värriöojan varressa kasvava idänkalvaspaju (Salix hastata ssp. subintegrifolia) vaihtaa kesäväriään ruskaan. Mossberg & Stenberg Suuri Pohjolan Kasvio (2003) toteaa, että kalvaspajujen vuosikasvaimet ovat tanakat ja kiharakarvaiset. Ne ehdot täyttyvät kummassakin kuvassa. Korvakkeet (idänkalvaspajulla 2-13 mm) näkyvät vasemmassa kuvassa hyvin.

Salix hastata ssp. subintegrifolia is growing at Varrio-oja creek, by the Varrio wooden track. It is turning into autumn colors. The hairy bark and stipules (of 2-13 mm according to the Mossberg & Stenberg) are well seen in the photos.

Thursday, August 23, 2007

Suon ruskakin vasta orastaa - Peat bog is getting autumn colors slowly

Hitaasti muuttuu suonkin väri syksyiseksi. Kuva on Värriön pitkospuureitin pohjoispuolelta, Värriö ykkösen juurelta.


Slowly, rather slowly this year, the peat bogs are turning into autumn colors. This small bog is at the foothill of Varrio one, north of the Varrio track.

Wednesday, August 22, 2007

Tunturiekologian maastoretki Värriötunturiin - Hiking to the top of Varrio fell

Juhlien toisen päivän, 22.8.2007, aamulla teimme tunturiekologian maastoretken Värriötunturin ykköshuipun laelle. Reittimme seurasi hyönteispyynnin valorysälinjaa Kuutsjärven länsipäästä ykkösen laella olevalle gsm-mastolle. Reitin itseoikeutettuna pääoppaana oli valorysäpyynnin päätutkija, Oulun yliopiston eläinmuseon intendentti Juhani Itämies.

Oikeanpuoleisessa yläkuvassa hän esittelee rysäpyynnin periaatteen; Värriön tutkimusavustaja Keijo Kotala kirjaa samalla rysän aamuhavainnoinnin tietoja. Klikkaa yläkuvaa isommaksi niin näet kuinka Värriötunturin tyven, lämpimähkö aamuilma pörrää sakeanaan tunturin mäkäräisiä. Rysän takana Metsähallituksen Lapin luonnonsuojelun aluepäällikkö Yrjö Norokorpi myhäilee, että hyvä on täällä hyönteistutkijan tutkia.

Vasemman puoleisessa kuvassa Juhani Itämies kertoo pitkäaikaisen valorysäpyynnin tuloksista ja Itä-Lapin hyönteismaailmasta ylipäänsä. Keskellä Teuvo Hietajärvi hätistelee korvalliseltaan mäkäräisiä. Savukosken kunnansihteeri Eeva-Maria Maijalaa mäkäräiset eivät näy kiusaavan. Taustalla näkyy maisema Värriö ykköseltä pohjois-luoteeseen.

Kolmannessa kuvassa (alkuperäisen kuvan otti prof. Jarmo Rusanen Oulun yliopistosta) esittelen vieraille riekonmarjalaikkua, ja sitä kuinka verkkaisesti ruska alkaa tänä vuonna. Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto tarkkailee laikkua vasemmalla ja Juhani Itämies oikealla.

Parituntisen tunturiretken jälkeen palasimme tukikohtaaan. Vieraiden oli kohta jouduttava pitkospuille, Ainijärveltä lähtevään linja-autoon ja Rovaniemeltä myöhemmin lähtevään Helsingin lentokoneeseen.

Rehtori Ilkka Niiniluoto kirjoitti juhlien päätteeksi Värriön tutkimusaseman vieraskirjaan juhlien lopputervehdyksen.


Kiitos kaikille ikimuistettavaan juhlaan osallistuneille. Veli Pohjonen.

Merimetsoparvi kunnioitti ohilennolla / A flock of Cormorants (Phalacrocorax carbo) doing honour


40-vuotisjuhlaväki kävi katselemassa maisemia Värriö ykköseltä aamupäivällä, ja sai todeta hienon ohilennon. Tarkka kiikarimies Ville Vakkari löysi itätaivaalta ison lintuparven, joka lopulta pääteltiin merimetsoparveksi, tosin vasta asemalla kameran kuvista. Lentotyyli oli merimetsolle ominainen. Etäisyys parveen oli noin 5 km. Parvessa oli noin 60 lintua ja lentosuunta lounaaseen. Kuvassa parvi on Pikku Saun päällä, Värriö ykköseltä itään. TH

(Merimetso on Värriön luonnonpuistossa verraten harvinainen havaittava; edellinen havainto on vuodelta 2002. VP)
Muuttohavainto ed. päivältä: räystäspääskyjä n. 15 yks. lennossa aseman yli länsiluoteeseen 21.8. iltapäivällä. TH

Tuesday, August 21, 2007

Lipunnosto Värriön tutkimusasemalla - Raising the national (official) flag on Varrio Research Station

Juhlalippu nostettiin salkoon klo 9. Lipunnostajina olivat Teuvo Hietajärvi (oikealla) ja Keijo Kotala.

Samalla ylilennon lipunnostolle suoritti juhlien ensimmäinen vieras, varpushaukka.



The Finnish (official) flag was raised at 9 o'clock, to celebrate the anniversary. Simultaneously the first visitor of the day, Eurasian Sparrowhawk (Accipiter nisus) flew over the flagpole.


Tutkimusaseman perustaja ja ensimmäinen johtaja prof. emer., kansanedustaja Erkki Pulliainen saapui juhlatilaisuuteen suoraan Rovaniemeltä. Helikopterikentällä häntä olivat vastassa MMT (honorarius) Toivo Pohja (vas.) ja tutkimusaseman nykyinen johtaja Veli Pohjonen.

Kuusamon metsäpelimannit soittavat tervetuliaismusiikkia - Kuusamo forest musicians on welcome move


Vieraiden pääjoukon saapuessa pitkospuureitiltä Kuusamon metsäpelimannit soittivat tutkimusaseman portailla tervetuliaismusiikkia. Mukana (vasemmalla) myös Kannuksen (Metsäntutkimuslaitoksen) pelimanni Taisto Jaakola.



Juhlapuhe, kansanedustaja Erkki Pulliainen

Professori (emeritus), kansanedustaja ja Värriön tutkimusaseman perustaja sekä ensimmäinen johtaja Erkki Pulliainen piti 40-vuotisjuhlapuheen.


Kotovaaran SMEAR-huippututkimusta

Ensimmäisen juhlapäivän viimeisenä ohjelmanumerona oli Kotovaaran SMEAR-huippututkimuksen esittely juhlavieraille. Professori Pertti Hari esittelee kyvettimenetelmää, millä puiden kasvua tutkitaan kyvetin sisäisen oksan hiilidioksidin sieppauksen perusteella.

Monday, August 20, 2007

Tervetuloa Värriön tutkimusaseman 40-vuotisjuhlille - Welcome to the 40th anniversary of Varrio research station

Vanha niliaitta toivottaa vieraat tervetulleiksi Värriön tutkimusaseman 40-vuotisjuhlille.

Niliaitan takana väikkyy Kuutsjärvi.

Se on Kuntashaaran latvajärvi, mikä haara laskee Hirvasjokeen. Hirvasjoki virtaa itään ja ylittää rajan Nuorttitunturin eteläpuolella.

Kuutsjärven rannalla on tutkimusaseman sauna.


An old "nili" desert store welcomes visitors to the 40th anniversary of Varrio research station. Under the "nili" small lake of Kuutsjarvi is like a mirror. This lake is the upmost lake in Kuntashaara river that joins Hirvasriver a bit lower. Hirvasriver flows east over Russian border south of Nuortti fell.

On the shore of Kuutsjarvi you can see the excellent sauna of Varrio research station.

Maanantaiaamuna puolipilvistä - Semicloudy Monday morning in Varrio

Maanantaiaamu valkeni Värriössä puolipilvisenä, öisen sateen jälkeen. Lämpötila on rapiat 10 astetta; tuulee kohtalaisesti lounaasta.

Kuvassa tukikohta Kotovaaran suunnasta, taustalla Rakitsan vaara.


Monday morninng was semicloudy after nightly rain in Varrio. Temperature was just above 10 degrees. Moderate wind was blowing from southwest.

In the photo the research base is seen from Kotovaara towards southeast. Behind the Rakitsa hill is seen.

Sunday, August 19, 2007

Kapustarinta vartoo vieraita - Golden plover waits for anniversary visitors

Kapustarintojen pääjoukko on jo lähtenyt muuttomatkalle. Yksinäinen tämän vuoden poikanen löytyi silti vielä Värriö ykkösen pohjoisrinteestä, hyönteispyynnin valorysäreitin varrelta. Yksinään se vartoi Värriön 40-vuotisjuhlille tulevia vieraita.

Main stock of Golden plovers (Pluvialis apricaria) in Varrio fells has already migrated. A lonesome chic was, however, still found on the northern slope of Varrio one. Maybe it was waiting for the visitors to arrive for Varrio 40th anniversary happenings. Or maybe it was justwiaiting for her parents to teach how to start the migration.


Outoja telttoja outamaassa - Tents in Kotovaara forest

Kotovaaran kankaaseen, tutkimusaseman pohjoispuolelle, outamaahan, on ilmestynyt outoja telttoja. Ne liittyvät Värriön tutkimusaseman 40-vuotisjuhlavalmisteluihin (juhlat 21.-22.8.2007). Lapin jääkäriprikaatilta Sodankylästä vuokrattuihin telttoihin majoitetaan pääosa juhlavieraista.

Ylemmässä kuvassa näkyy polku SMEAR-asemalle. Taustalla häämöttää Rakitsan vaara.

Strange tents have emerged in the Kotovaara forest behind the Varrio research base. They belong to the preparations for the 40th anniversary of Varrio research station, on 21.-22.8.2007.

In the upper photo the path to SMEAR station, from the research base, is seen. In the horizon behind, is the silhouette of Rakitsa hill

Saturday, August 18, 2007

Riekon maa - Land of Willow ptarmigan

Laskeutuessani Värriö III:n luoteisrinnettä Syväkurun yläpäähän rinnesuolta pelmahti lentoon riekkopoikue, jossa laskin lintuja 1 + 6 (emo ja kuusi poikasta). Poikaset lensivät jo hyvin, ja niiden väritys oli tyypillinen riekon syysväritys.

Alempi kuva on otettu Syväkurun yläpäässä olevalta pieneltä satulajängältä vastakkaiseen suuntaan kuin ylempi kuva.

When I was descending northeast of Varrio peak three, a family of willow ptarmigans (Lagopus lagopus) jumped to fly to various directions. I managed to count one adult and six chics. The chics were well grown up and their coloring was already like in the autumn.

The lower photo has been taken from the foothill of Varrio III to opposite direction than the upper photo.

Sateenkaaren tuolla puolen - Somewhere over the Rainbow

Tänään kuurosateita vaelsi Värriön luonnonpuiston yli. Kun kuuropilvien välissä paistoi aurinko, niin sateenkaarihan siitä syntyi. Kuva otettu Värriö ykkösen laelta, sateenkaaren tuolla puolen Nuorttitunturi, etualalla Kotovaara, oikeassa laidassa näkyy SMEAR-torni.

Ennen sadetta Värriö ykkösen rinteellä lennähteli taas tuulihaukka, koosta päätellen koiras.

Today rain showers were passing by over Varrio fells. As the sun was shining in between, rainbow was soon there. The photo has been taken from top of Varrio I.

Kotovaara hill is in the front. Smear tower is seen in the right corner of the photo.

Somewhere over the rainbow,
way up high.
There's a land that I heard of
once in a lullaby.

This distant land belongs to Nuorttitunturi fell.


Before the rain a male Kestrel (Falco tinnunculus) was flying over Varrio I.

Friday, August 17, 2007

Pirunkuru elokuussa - Devil's canyon in August

Pirunkurun kanjoni on tutkimusasemasta puolen kilometrin päässä luoteessa, Kotovaaran ja Jyppyrävaaran välissä. Kurun yläpäässä väikkyy lampi.

Lammen reunapahdat ovat poroille niin jyrkät, että poronjäkälä saa kasvaa rauhassa tuuheina mättäikköinä.

Devil's canyon is half a kilometer northwest of the base, in the gorge between Kotovaara and Jyppyravaara hills. A small pond is at the bottom of the gorge.

The cliffs around the pond are so steep that reindeers cannot graze there and gorgeous Cladonia lichens are found there.


Kotovaaran SMEAR-tornissa - In the SMEAR tower of Kotovaara

Perjantai oli puolipilvinen ja tuulinen päivä, lämpötila runsaat 15 astetta.

Kotovaaran Smear-tornista itään kuvattu maisema on edelleen kesäisen havuinen. Juuri horisontin oikeassa laidassa häämöttää Venäjän puolen Sotatunturi, joissakin kartoissa nimeltään Vainotundar.

Fotosynteesin mittauskyvetti mittaa taukoamatta, kuinka nuoret männyt sieppaavat hiilidioksidia ilnmakehästä.

Friday was semicloudy, semisunny, windy day. Temperature was a bit over 15 degrees. Coniferous scenery from SMEAR -tower towards east is continuously green as in the mid summer. Photosynthesis measurement cuvette of the SMEAR-station measures carbon dioxide capture without break.

Sinisuohaukka / Hen Harrier

Naaras sinisuohaukka kierteli Nuortinahossa klo 17.30 aikoihin. Menossa Nuorttiaavalle päin. TH

Thursday, August 16, 2007

Hyvän näkyvyyden päivä - Day of good visibility

Sateisten säiden jälkeen ilma itäkairassa on ajoittain hämmästyttävän kirkas. Tänään sattui hyvän näkyvyyden päivä. Ylemmässä kuvassa näkyy Korvatunturin silhuetti Värriö ykkösen laelta. Matkaa on 38 kilometriä.



Alemmassa kuvassa (yläkuvasta vasemmalle) näkyy oikeassa laidassa Juuoivan silhuetti. Kuvan vasemman laidan pyöreä laki on Naalipää. Molemmat massiivit ovat Venäjän puolella.

After rainy weather the air is clear and the visibility can be surprisingly good. Today was such a day. In the upper photo the silhuette of Korvatunturi fell is seen at the distance of 38 kilometers.


The lower photo shows the scenery left of the upper photo. The distant massif to the right is part of Juuoiva. The roundish peak to the left is called Naalipaa. Both massif are situated in the Russian side of the wilderness.

Värriön riistakolmio - Game triangle of Varrio Nature Reserve

Tänään kävelimme Värriön luonnonpuistossa sijaitsevan riistakolmion, joka on osa koko maan kattavaa riistaseurantaa. Kolmikko Teuvo Hietajärvi (oikealla), Ville Vakkari ja VP kiersi 12 kilometrin reitin hyvässä säässä, hanakoiden mäkäröiden tuttavallisessa seurassa.

Riistahavaintoja 60 metrin vakiosaralla tuli tasan yksi: komea ukkometso lähti rypykuopaltaan Haaskakummun pohjoisrinteestä.

Muita havaintoja olivat laulava peukaloinen Hirvasjokilaaksossa ja Värriö ykkösen etelärakalla päivystävä kivitasku.

Pitkospuita Puolivälinjängälle - On the wooden track to Puolivalinjanka mire

Tervetuloa Värriön tutkimusasemalle. Pitkospuureitti johtaa Ylinuorttijoen laaksosta tunturin juurelle vaihtelevien maastojen läpi. Puolivälingällä ylitämme avosuon. Video kuvattu 13.8.2007

Welcome to Varrio research station over a wooden track which leads from the valley of Ylinuortti river to the footshills of Varrio fells. On Puolivalinjanka we cross an open aapa mire. Video has been shot on 13 August 2007.

Matka jatkuu kohti tunturia - Further towards the fells

Matka jatkuu Puolivälinjängän yli itäänpäin. Kuvan oikeassa ylälaidassa häämöttää Värriö ykkösen luoteisrinne (klikkaa pientä kuvaa isommaksi).

The track leads further eastwards over the Puolivalinjanka aapa mire. To the right behind the forest the northwestern slope of Varrio fell peak one is just seen (click the small photo for bigger view).


This page is powered by Blogger. Isn't yours?