Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Kirjoitin Värriön aikojani muistellen Lapin Kansaan tarjolle mielipiteen tutkimusaseman varhaisesta päätutkimuksesta: suurpetojen liikkeistä länteen ja itään Koillis-Lapin kairassa ja laajemminkin Suomen ja silloisen Neuvostoliiton erämaiden välillä. Lapin Kansa julkaisi tekstin 30.1.2020. Aiheensa ja historiallisen tärkeytensä puolesta se on luonnollinen kirjata samalle päivälle Luontopäiväkirjaan. Painettu artikkeli löytyy linkistä:  https://www.lapinkansa.fi/lukijalta-susikannan-elpyminen-luonnonsuojelun-men/582065

I wrote and offered a (Finnish) article to Lapin Kansa newspaper, about the history and wolf research carried out by prof emeritus Erkki Pulliainen. The article was published on 30 Jan 2020. It is found in the link: https://www.lapinkansa.fi/lukijalta-susikannan-elpyminen-luonnonsuojelun-men/582065

*****

Susikannan elpyminen luonnonsuojelun menestystarina

Korvatunturin eteläpuolella sijaitseva Värriön tutkimusasema on toiminut jo yli 50 vuoden ajan. Aseman perusti 1967 nuori Helsingin yliopiston tutkija Erkki ”Susi” Pulliainen. Lempinimensä mukaisesti hän on suurpetotutkija, intohimoisin ja tuotteliain riista-alan tiedemies Suomessa, minkä ala tuntee.

Pulliainen tutki Värriön kairassa, mikä merkitys silloisen Neuvostoliiton puolen suurpedoilla oli Suomen riistakannoille. Meillä oli sotien jälkeisellä kaudella vahva usko siihen, että etenkin susia on rajantakaisissa erämaissa lähes loputtoman paljon. Kiihkein kantamme oli, että kaikki rajan ylittäneet, Suomen puolelle harhautuneet sudet on paras heti lopettaa. Jokaisesta ammutusta sudesta maksettiin 500 markan tapporaha.

Pulliaisen susitutkimusta avustivat rajavartijat. He kirjasivat niin kesällä kuin talvella kaikki rajakaistan säännöllisillä partiomatkoilla näkemänsä suurpetojen jäljet.

Pulliainen tutki aineistoa ja mallitti susikantojen kehitystä molemmin puolin rajaa. Johtopäätös oli etenkin Koillis-Lapin asukkaille yllättävä. Neuvostoliiton puolen susikanta ei ole suinkaan loputon, vaan vähenevä. Siksi sudenpyyntiä tulisi Suomen puolella rajoittaa. Muuten oma susikantamme on vaarassa hävitä. Värriön tutkimusasema sai lempinimensä ”Pulliaisen petosiittola”.

Kun Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa, todellinen susitilanne alkoi valjeta. Liikkuminen Kantalahden – Kuolan kairoissa, normaalia rajavyöhykettä lukuun ottamatta, vapautui niin tavallisille venäläisille kuin heidän vieraikseen tulleille suomalaisille. Yllätyksekseen suomalaiset luontomatkailijat tai –tutkijat eivät talvisessa itäpuolen kairassa susiin tai niiden jälkiin juuri törmänneet.

Kun moottorikelkkailu oli vapautunut Venäjällä, se toi auttamattomana kylkiäisenään susien salametsästyksen. Onneksi Venäjän puoleinen Lapin luonnonpuisto jäi moottorikelkalle kielletyksi alueeksi. Salametsästys ei sinne asti yltänyt. Itänaapurin puisto on kooltaan 22 kertaa Värriön luonnonpuistoa suurempi, riittävän suuri suojelemaan Kuolan niemimaan ja sen lähialueiden susikantaa.

Naapurimme Lapin luonnonpuisto ei kuitenkaan ulotu Suomen rajalle asti. Itärajamme takana on moottorikelkoille vapaa välivyöhyke. Sudet eivät enää Venäjän kaudella ole uskaltaneet ylittää välivyöhykettä ja siirtyä Suomeen samassa määrin, kuin ne tekivät moottorikelkattomalla Neuvostoliiton kaudella. Tämä näkyy Värriön tutkimusaseman suurpetojen pitkäaikaisissa havaintosarjoissa.

Yllättävän analyysin molemman puolisiin susikantoihin saimme venäläisiltä tiedemiehiltä 2007, kun vierailimme Värriön kenttämestari Teuvo Hietajärven kanssa rajan takaisessa Lapin luonnonpuistossa. Venäläiset susitutkijat kiittelivät erämaista Suomea siitä, että olimme onnistuneet suojelemaan suden Värriössä ja muissa Suomen Lapin luonnonpuistoissa.

Koko Kantalahti – Kuolan alue ja siihen kuuluva Venäjän Lapin luonnonpuisto olivat kuulemma saaneet läntiseltä naapuriltaan säännöllistä susikannan vahvistusta. Niinpä susi on onnistuttu Venäjän Lapin luonnonpuistossa suojelemaan. Kiitos Värriölle ja muille Suomen Lapin luonnonpuistoille, oli isäntiemme illallispuheen ympäristöviesti.

Tänään Suomen elinvoimainen, tosin vielä laikuittain paikallinen susikanta on levinnyt koilliskairasta lounaaseen aina Hangon ja Tammisaaren lähivyöhykkeitä myöten. Sutemme ovat tykästyneet muun muassa Varsinais-Suomen runsaisiin hirven ja valkohäntäpeuran kantoihin.

Suden onnistunut suojelu Suomen luonnon eläimistössä on luonnonsuojelun menestystarina, mitä emme olisi 50 vuotta sitten pystyneet edes kuvittelemaan. Suden pelastaminen on ympäristötieteelle vähintään samaa luokkaa kuin aikanaan sodanjälkeisten DDT-myrkkyjen uhkaaman merikotkan pelastaminen Suomen- ja Pohjanlahdella. Puhtia suden suojelu on saanut Värriön tutkimusasemalta yli puolen vuosisadan ajan. Suurin kiitos Suomen suden suojelusta kuuluu aseman perustajalle, Erkki ”Susi” Pulliaiselle.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Näkökulma. 30.1.2020

Labels: Erkki Pulliainen, luonnonsuojelu, susi, suurpedot, Värriön luonnonpuisto

Labels: heavy snow, mid winter, midday sun, Rakitsa, Sauoiva

January day is short. But fortunately, there is an electricity line to the station; connection to the main grid is quite far, tens of kilometres. The photos are from 16 Jan 2005.

Tammikuun päivä on lyhyt. Mutta onneksi tutkimusasemalle tulee sähkölinja, aika kaukaa, kymmenien kilometrien päästä. Kuvat 16.1.2005.

Labels: arctic wilderness, arctic winter

According to my memorable and classical biology teaching in Kemi lyceum I learned that the order of trees in arctic forest timberline is like this: when we move from the Gulf of Bothnia towards Lapland fells, we first bypass the Norway spruce (Picea abies), next Scots pine (Pinus sylvestris) and finally birch (Betula sp) timberline, before entering the open fells. Well, in Varrio fells it did not always go like this. Siberian spruces (Picea abies sp. obovata) had bypassed pines, for instance in the photos taken towards east from Varrio one fell. Towards east: that is where the Siberian spruces have originally spread to Finland. The photos are from first midday sun days, from 15 Jan 2005.


Klassisen kouluopetukseni (Kemin lyseo) mukaan metsänrajan piti mennä seuraavasti: kun matkaamme Perämereltä Lapin tuntureille, ohitamme ensin kuusen, sitten männyn ja lopuksi koivun metsänrajan. Ei se Värriössä aivan näin mene. Kynttiläkuuset ovat sopivilla paikoilla ottaneet männyn aseman, ne kasvavat ylimmäisinä havupuina. Näin esimerkiksi Värriötunturien ketjun itä- ja koillispuolella. Noh, tämä itärajalla kasvava ja itärajan takaa Suomeen aikoinaan vaeltanut kynttiläkuusi - siperiankuusi (Picea abies sp. obovata) on hieman eri tyyppiä kuin Perämeren rannalla kasvavat kuuset. Kuvat ensiauringon päivältä 15.1.2005.

Labels: arctic lights, Betula, midday sun, Picea abies, Picea abies ssp obovata, Pinus sylvestris, timberline, Varrio one

The period of January-February is the best time for photographing the heavy snow in Varrio fells. But you need the midday Sun for that. The Sun was there on 20 Jan 2007. I skied from Varrio I to Varrio II fell.


Tammi-helmikuun vaihe on tunturin tykyn kuvaamiselle antoisinta aikaa, kunhan keskipäivän aurinko vain paistaa. Tässä se paistoi 20.1.2007. Hiihdin tutkimusasemalta Värriö I ja Värriö II tunturiin.

Labels: arctic wilderness, heavy snow, skiing, tykky, Varrio one, Varrio two

Nuorttitunturi fell is situated in the northern part of Varrio Conservation area. When the weather is clear you can see the Nuortti sceneries (top is at 482 meters above sea level) well from Varrio one fell. On 19 Jan 2007, the weather was semi-cloudy and the midday sun gave her first lights to Nuortti fell.


Nuorttitunturi, korkeudeltaan 482 metriä, on Värriön luonnonpuiston pohjoisosassa, ja se näkyy hyvin Värriö ykkösen laelta - jos sää näkyvyyden sallii. 19.1.2007 oli puolipilvinen sää, ja keskipäivän aurinko paistoi jo Nuorttitunturiin.

Labels: arctic wilderness, midday sun, Nuortti fell, Nuorttitunturi, Varrio one

Sauoiva fell is the most magnificent fell in Varrio nature reserve. It is symmetric, absolutely treeless and the peak is 615 meters above sea level. The photos were taken on sunny and bitterly cold midday 15 Jan 2005.


Sauoiva on Värriön luonnonpuiston majesteettisin tunturi. Sen laki on 615 metriä, meren pinnan yläpuolella. Kuvat ovat pakkasen aurinkoiselta keskipäivältä 15.1.2005.

Labels: arctic lights, arctic wilderness, huurre, Sauoiva

The early January days in Varrio conditions are often cloudy, and the first sunrise of the year keeps waiting. In the year 2006 the midday Sun showed up on 15 Jan. I was on the top of Varrio one fell. The reindeers were also there, for lichens, apparently not for the first Sun.




Tammikuun alkupäivät ovat usein pilvisiä ja kaamoksen jälkeinen ensimmäinen aurinkohavainto antaa odottaa. Vuonna 2006 aurinko näyttäytyi Värriötunturissa tammikuun 15. Myös porot olivat Värriö ykkösen laella, jäkälän perässä, tuskin auringon.

Labels: arctic lights, midday sun, reindeer, reindeer herding, Varrio one, Värriö yksi