Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Saariselkä on hienoa aluetta, varsinkin itäosa lähellä rajaa ja siellä on mukava käydä. Tunturiselännehän alkaa nelostien tienoilta ja sitä riittää 50-60 km, Suomen puolella. Saariselkä jatkuu kuitenkin Venäjän puolella jopa vielä pitemmästi, 60-70 km, riippuen miten lasketaan.

Vanhojen tietojen mukaan itse Saariselkä alkaa vasta Luirojärveltä itään ns. Sodankylän Saariselkänä. Rajalta itään sijaitsi taas Petsamon Saariselkä, niinä aikoina, kun Petsamo kuului Suomeen. Senkin alueen itäpuolella jatkuu selänne vanhan rajan takana parikymmentä kilometriä, riippuen mistä kohtaa lasketaan. Venäjällä ei kuitenkaan käytetä Saariselkä-nimeä eikä alueella retkeillä siinä mielessä kuin Suomessa.

Värriötunturiin näkyy Saariselänne Sokostilta alkaen ja päättyen itäisimpiin lakiin Lounajärven tuntureille 60-80 km päässä pohjoisen suunnilla. Joutsenpää korkeimpana on tämä alue näkynyt ja ikäänkuin houkutellut katsojaa monet vuodet. Vasta muutama viikko sitten katsoja ryhtyi toimenpiteisiin tämän salatun maan kokemiseksi.

Eli siis kävin alueella 9-16.9 2015, tunturialueella 4 päivää. Kiitokset Heikki Kauhaselle ja varsinkin Jorma Luotiolle, jotka ovat käyneet alueella useita kertoja, suuntasin kulkuni alueen itäisimpiin osiin, Lounajärven tuntureille, mitkä suurimmaksi osaksi sijaitsevat vanhankin rajan itäpuolella. Ilmeisesti se alue on komeinta seutua tuolla Itä-Saariselällä.

Lounajärvelle on matkaa kolmisenkymmentä kilometriä Luttojokivarren asfalttitieltä ja kymmenen kilometriä siitä pääsin polkupyörällä metsätaloustietä. Siihen vielä lisäksi 40 km rajalta pyöräilyä ja patikointia vanhaa tienpohjaa. Toki muitakin tapoja on.

Luton ja tunturien välinen alue on kosteaa ja tiheää nuorta metsää suureksi osaksi. Vaivaiskoivu ja suopursu ovat hyvin yleisiä. Metsät on suureksi osaksi käsitelty. Joskus 50-luvulla Lounajärvellä toimivat geologit ja sitä perua ovat muutamat tienpohjat (traktornaja) alueella. Näissä vaiheissa ilm. hakattiin Lounajärven ympäristökin. Tienpohjia on hyvä käyttää alueella siirtymiseen, koska itse metsä ei ole mitään patikointimaastoa.

Lounajärvi on luonnonkaunis järvi hietikkorantoineen, niemineen ja saarineen. Edelleen, vaikka venäläiset ovat jättäneet vahvan kulttuurillisen jälkensä olostaan alueella, esim. lasinsirpaleita löytyy hiekkarannoilta ja vedestä muun romun muassa. Ym. Järven pituudeksi arvioin 15 km, leveys vaihtelee muutamasta kymmenestä metristä pariin kilometriin.

Järven pohjoisrannalla asui 1930-luvulla helmenpyytäjä Huhti-Heikki, joka joutui jättämään paikan talvisodan alettua. Hänen luonaan kävi vierailulla metsäalan tutkija ja toimija ja myöhemmin Helsingin yliopiston metsäprofessori Valter Keltikangas. Tästä matkasta ym. Keltikangas kirjoitti kirjan Seitsemän tuntia erämaata, tosin vasta v. 1977 kirja julkaistiin.

Lounajärven eteläpuolella on ns. 7 tunnin laakso, missä Keltikangas kävi ihastelemassa kirveenkoskematonta metsäaluetta sen seitsemän tunnin ajan. Kuljin tuon laakson poikki vanhaa tienpohjaa ja totesin alueen aarniometsäaikojen olevan aika lailla mennyttä. Metsänhakkuut ja ilm. palotkin olivat muuttaneet pääosan alueesta aivan toisen näköiseksi, ilm. jo ennen kirjan kirjoittamista. Vain vanhan rajan itäpuolen rinteessä oli vanhaa kuusikkoa. Samanlaista kuusikkoa löysin myöhemmin tunturien eteläpuolelta laajasti. Laakson itäosassa en käynyt, mutta kauempaa katsellen sekään ei juuri kummemmalta näyttänyt, liekö sinne joku sirpale sattunut jäämään. Samat toimenpiteet, jotka olivat olleet käytössä järven eri puolilla, oli ilm. toteutettu sielläkin. Keltikankaan kirjan arvoa nämä eivät kuitenkaan heikennä.

Tunturimaasto on selvästi saariselkämäistä. Lakien korkeus enimmillään n. 650 m (Lounatunturi (k), Saukkoselkä, Luovapää ja Njurmtunturi) ja rinteet loivia tai keskijyrkkiä, jyrkkiä pahtoja siellä ei ole, en ainakaan nähnyt. Korkeuserot ovat kuitenkin yleensä suurempia kuin Suomen puolella. Kuvasin Värriön Sauoivan Luovapään rinteeltä.

Suomen puoleen verrattuna suuri ero on jäkälän määrä. Väliin tunturipaljakka on aivan valkoisenaan ja siellä täällä koivikossakin on kuin lumilaikkuja. Jäkälämaton paksuus vaihtelee 10-20 cm välillä. Suomen Lapissa oli muuten samanlainen tilanne ennen tehoporonhoidon aloittamista. Myös tunturikoivikot ovat rehevämpiä ja kuusikoissa luppoa alaoksille asti.

Halusin nähdä ja kuvata, paitsi maisemia, myös tunturipeuroja, joita alueella saamieni viestien perusteella asustaa. Peuroja on kuitenkin niin vähän, että jäkälä ilm. koko ajan vain lisääntyy. En tiedä, onko venäläisillä käsitystä niiden määrästä, mutta ilm. Itä-Saariselältä ainakin 100 peuraa löytyy (Jorma Luotio). Kauempana sijaitsevassa Lapin luonnonpuistossa niitä arvioidaan olevan n. 800 yks. Lapin puisto on UKK-puiston laajuinen, mutta ei mitenkään aidattu, joten peurat pääsevät leviämään sieltä vapaasti.

Peuroja löysin kiikaroimalla tunturien rinteitä, ensin kolmen uroksen porukan Saukkoselästä. Niiden karattua tuli vastaan yksinäinen iso hirvas. Kaikki olivat tosi arkoja. Myöhemmin samana iltana Njurmtunturissa (Njuorram) avotunturissa kilometrien päässä tästä kulki telttani ohi 27 eläimen tokka. Siinä oli monenlaista elukkaa, vasaa, vaadinta, urosta.

Tämän jälkeen näin vielä yhden uroksen lähes pimeässä. Enempää peuroja en nähnyt. Karhuja näin, mutta niistä ei tässä yhteydessä enempää (kuva sentään).

Erikoista oli tunturisopulien määrä. Kuolleita sopuleita näin jo tiellä muutama kilometri Luttojoen jälkeen. Kaikkiaan 13 tunturisopulia näin kuolleina teillä ja kolme muualla. Teillä lisäksi 2 kuollutta metsäsopulia ja yksi harmaakuvemyyrä. Elävinä näin tunturissa 3 tunturisopulia. Suomen rajan jälkeen sopulit loppuivat. Täällä Värriötunturissa olen tunturisopulin nähnyt viimeksi v. 1993.

Sopulien ja muiden jyrsijöiden esiintyminen oli johdattanut myös petoja paikalle. Sinisuohaukkoja näin tunturissa 3 yks., piekanoita 3, tuulihaukkoja myös 3, suopöllöjä 2 ja hiiripöllöjä kuulin tai näin joka yö, jonka vietin metsässä, siis 6 yks. + 1 muu. Muita petolintuja olivat Luton tienvarrella tapaamani merikotka ja maakotka, tunturissa nuori maakotka muutolla korppien ahdistamana. Vielä Saukkojärvellä läh. Lounajärveä tapasin nuorehkon merikotkan (k). Tunturissa lentävää koiraskanahaukkaa ahdisteli korppi 13.9.

Lounajärvellä oli kettu kaivanut pesäkoloa ja laukkonut rantahietikolla. Näinkin sen istuskelemassa rantakivillä.

Muita lintuja tunturissa olivat lapinsirkut vielä 14.9. ja 3 pulmusta samoihin aikoihin. Mahdollisesti tunturikiuruja oli 5 porukka 13.9. Linnut näin ja kuulin liian kaukaa. Kiirunoita näin yhden ja mahd. vielä 5, ellei ne olleet riekkoja. Samassa porukassa oli ainakin 3 riekkoa. Riekkoja näin vielä 12 yks. parven ja 5 yks. parven, 3 yksinäistä ja yhden parin, metsätaipaleella 5 yks. porukan. Teeriä 6, metsoja 3 k, 4 n ja 2 pyytä, niistä vain 1 koppelo tunturialueella.

Pikkulintuja vielä tiltaltti lounajärvellä 15.9., taigauunilintu Koallanjoen eteläpuolella ja toinen tienvarren männikössä kilometri tullista 16.9. Kerran kirjosiiven ääntä, metsäkirvinen, leppälintu 12.9., hippiäisiä, vihervarpusia. Tylli Lounajärvellä 14.9., 7 kuikkaa myös, isokoskeloita ja muutama joutsen samassa paikassa, palokärki Saukkoselän rinteellä, isolepinkäisiä siellä täällä, rautiaisia melko paljon.

Yllättävän paljon oli lapintiaisia, varsinkin Luttojokivarressa parvi vähän väliä. Myös räkättejä oli paljon muutolla, suuntana NW jopa lähes 100 yks. parvi.

Paluumatka tapahtui suurin piirtein samoin kuin menokin. Kaikkiaan kävelin arviolta 100 km ja pyöräilin saman verran. Kaksi kalamiestä tuli yöksi parakkiin, jossa nukuin. He olivat liikkeellä Gaz-kuorma-autolla (tornigatsi). Muita ihmisiä en erämaassa nähnyt.  TH

Labels: harmaakuvemyyrä, kanahaukka, karhu, kettu, kiiruna, kirjosiipikäpylintu, maakotka, merikotka, metsäsopuli, piekana, riekko, sinisuohaukka, taigauunilintu, tiltaltti, tunturipeura, tunturisopuli, tuulihaukka, tylli