Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Niittykirvinen on tunturinummien laji Värriössä, ja kyllä sen soillakin tapaa. Niittykirvisen kanta näyttäisi olevan hienoisessa laskussa. Piste- ja sarkalaskentojen yhteisessä 17 vuoden aineistossa (graafi vasemmalla) havaintojen lumumäärä on pudonnut puoleen. Suoran laskeva suunta ei tosin ole vielä tilastomatemaattisesti merkitsevä, sillä todennäköisyystaso on 95 prosentin alapuolella (94.2 %), mutta silmälläpidettävä laji niittykirvinen jo on.

Labels: Anthus pratensis, keräkurmitsa, niittykirvinen

Retki Nuorttitunturille

Sunnuntai 24.8.2008

Sunnuntaina ohjelmassa oli retki joko Nuorttitunturille tai Värriö kakkosen ja kolmosen välissä sijaitsevaan Syväkuruun. Edellisen yön sade jatkui aamulla tihkuna ja näkyvyys oli heikko. Tämä karsi Nuorttitunturille lähtijöitä. Viisi nohevaa metsäylioppilasta lähti säästä huolimatta suunnistamaan kohti kahdeksan kilometrin kävelymatkan päässä sijaitsevaa Nuorttitunturia.

Nuorttitunturin retken aikana oli tarkoitus tutustua rajavyöhykkeen luontoon sekä kiikareilla tähyillä luontoa rajan takana ja vertailla mahdollisia eroja.

Vajaan kahden tunnin tihkusateessa kävelyn jälkeen saavuimme Kynsivaaran ja Nuorttitunturin välissä olevalle porokämpälle. Kämpällä joimme kahvit ja odottelimme hieman sään selkiämistä. Jo kämpälle saavuttaessa saimme otettua hyviä kuvia Nuorttitunturista. Valtakunnanraja kulkee tunturin huipun kautta ja raja on varsin hyvin nähtävissä kaukaakin.

Nousu tunturiin oli jyrkkä, mutta tunturikoivujen jäädessä alapuolelle avautuivat komeat maisemat. Sää oli kirkastunut ja näkyvyys oli noin kaksikymmentä kilometriä. Sauoiva ja Värriötunturit näkyivät kirkkaana, mutta noin 30 kilometrin päässä oleva Korvatunturi ei tällä kertaa erottunut usvasta.

Valtakunnanraja erottui selkeästi maisemassa. Kymmeniä metrejä leveä avoimeksi raivattu kaistale näkyi lähes kymmenen kilometrin päästäkin. Silmiinpistävämpi ero rajalla oli kuitenkin maiseman yleissävy, joka on mahdollista erottaa jo kaukaa, aina Värriötuntureilta asti. Poronhoitoa on vain Suomen puolella, mikä oli selkeästi havaittavissa poronjäkälien runsaudessa. Venäjän puolella olevat koskemattomat jäkäliköt loistavat vaaleina, ja erottuvat selkeästi Suomen laidunnetuista alueista.

Venäjän koskemattomat jäkäliköt ovat saaneet olla rauhassa. Poronhoito on sijoitettu Kuolan niemimaalle ja lähimmät villipeurat ovat Lapin kansallispuistossa noin kahdeksankymmentä kilometriä Nuorttitunturista itään. Heti rajan takana näyttäisi olevan runsaasti ruokaa villipeuroille tai poroille. Mikä lienee syynä niiden puuttumiseen?

Tyynessä säässä räkkää oli kiusaksi asti tunturin huipullakin. Outamailla ja jängillä pieniä ystäviä oli sitäkin enemmän. Muutama poro oli tunturissa räkkää paossa. Kolmesta hirvaasta komein oli jo aloittanut verinahan kelomisen sarvistaa­n.

Lyhyen kuvaussession jälkeen lähdimme laskeutumaan takaisin porokämpälle ja kahvitaukoa. Jätimme poromiehille muistoksi kelopuuusta veistetyn vieraskirjan sivun. Kämpältä jatkoimme matkaa kohti Kuutsjärveä ja Värriötä. Matkalla törmäsimme harvinaisen komeaan keloon.

Mikko Alhainen

Kuvat Mikko Alhainen ja Osmo Suominen

Retki Syväkurun maisemiin

Toinen retkikunta, joka kattoi suurimman osan osallistujajoukosta, suuntasi Syväkyruun. Lyhyempi matka sai suurta kannatusta kostean sään ja useita riivavan flunssan takia.

Reitti alkoi jo aiemmin tutulla Värriö ykkösen ylityksellä. Siitä jatkettiin kakkoselle, jonka toisella puolella Syväkuru sijaitsee. Noustessa yritimme kiikareilla etsiä toista retkikuntaa Nuorttitunturilta -tuloksetta. Selväksi kyllä tuli ero jäkäläpeitteessä poroaidan länsi- ja itäpuolella, minkä toinen retkue vahvisti. Värriö kakkoselle jatkaessa kävimme katsomassa ”itsemurhakuusikoita”, joita oli alunperin tarkoitus käydä katsomassa lauantaina.

Syväkurua tähyilimme Kakkosen laelta. Itse kurua ei puita näkynyt, mutta maisemia kelpasi katsella eväitä syödessä. Eväät syötyämme jatkoimme matkaamme Värriö kakkosta alas takasin asemaa kohti. Matkalla huomasimme jännittävän jätöksen, joka lähemmän tarkastelun jälkeen paljastui karhun tekeleeksi, tosin vanhaksi sellaiseksi.

Matkalla keskustelimme vesien suojelun eroista maa- ja metsätaloudessa. Mielenkiintoa herätti mm. metsätalouden huomattavasti tiukemmat vesiensuojeluvaatimukset. Kävimme katsomassa myös villapajua (Salix lanata), mikä vaatii kasvaakseen virtaavan veden. Villapajua esiintyy yleisesti Venäjällä ja se on itäisyytensä vuoksi luonnonvaraisena Suomessa harvinainen.

Loppumatkasta kävimme kuvaamassa ja ihastelemassa kahden pari vuotta sitten kuolleen poron luurankoa. Porot olivat ilmeisesti jäkälästä taistelleessaan takertuneet sarvistaan toisiinsa ja nääntyneet lopulta kuoliaiksi. Poroista ei ollut jäljellä kuin kasa luita.

Anu Akujärvi, Satu Laaksonen ja Petri Latva-Käyrä

Kuvat: Petri Latva-Käyrä

Lauantai 23.8.2008

Aamu alkoi sumuisissa ja sateisissa merkeissä, joten aloitimme päivän ohjelman aseman luentosalissa. Pohjois-Suomen metsien erityistuntija Mikko Hyppönen pohjusti meille päivän retkiosuutta paksusammalkuusikoihin, jotka myös nimellä itsemurhakuusikot tunnetaan. Lisäksi keskustelimme Lapin metsien suojelusta sekä luontomatkailun mahdollisuuksista.

Päivän suosikkitermi oli ilman muuta itsemurhakuusikot, joista puhuttiin niin sisällä luentosalissa kuin maastoretkelläkin. Itsemurhakuusikoilla tarkoitetaan paksusammalkuusikoita, jotka termin isän Gustaf Sirenin teorian ja tutkimusten perusteella eivät lopulta uudistu ollenkaan luonnontilassa. Sirenin mukaan paksusammalkuusikoiden elinkaaressa puusukupolvet seuraavat toisiaan siten, että ensimmäisen vaiheen tuotos on suurin ja sitä seuraavien vaiheiden aina edellistä pienempi. Tämä johtuu siitä, että uudistuminen hankaloituu ajan kuluessa pohjakerroksen sammalpeitteen paksuuntuessa. Sirenin teorian mukaan nämä kuusikot kuolisivat lopulta kokonaan pois.

Päivän maastoretkemme osoitti kuitenkin selvästi, että uudistumista tapahtuu myös paksusammalkuusikoissa. Näimme omin silmin niin pieniä kuin vähän suurempiakin kuusen taimia metsikön valtapuiden alla. Edellisen sukupolven puiden kuoleminen itse asiasssa edesauttaa uudistumista. Tyvilahon lahottamien puiden kaatuminen vapauttaa kasvutilaa uudelle sukupolvelle ja lisäksi lahoava maapuu on oiva taimettumisalusta, samoin kuin kaatuneen puun juuriston alta paljastunut kivennäismaa.

Illanviettoon kuului herkullinen loimulohi-illallinen, jota säesti mainiot vieraamme Kuusamon metsäpelimannit (ks. http://www.youtube.com/watch?v=NNEAVc33gyc). Ilta jatkui tavallista pidempään perinteisiä metsälauluja laulellen ja ehkä hieman tanssahtaen!

Teksti: Metsäylioppilaat Leila Grönlund ja Tiina Tähkälä (k98)

Kurssin viides päivä alkoi pikaisella aamiaisella ja kävelymatkalla Ainijärvelle. Metsäylioppilaat olivat onneksi reippaita ja ehdimme bussiin jota kuinkin ajallaan. Bussi vei meidät Liesijoen ja Värriön yhteismetsiin tutustumaan Itä-Lapin metsien uudistamiseen.

Liesijoen yhteismetsässä on kokeiltu syyskylvöä männyn uudistamisessa. Lapin olosuhteissa syyskylvön käyttöä puoltaa se, että kantavan maapohjan aika on lyhyt. Tällöin mahdollinen kylvöaikakin jää lyhyeksi. Syksyllä tehtävässä kylvössä on ideana se, että siemen kylvetään niin myöhään syksyllä, ettei se enää ehdi itää ennen talven tuloa. Kohteella uudistaminen oli onnistunut hyvin. Toivomme siis, että syyskylvön onnistumisesta saadaan lisää tutkimustuloksia.

Tapasimme reissullamme kuusenäkämäpunkin tekemiä tuhoja. Pieni hyönteinen oli kaivautunut kuusen kasvaimeen imemään nesteitä aiheuttaen verson kuolemisen.

Lounasaikaan pysähdyimme paistamaan makkaraa ja syömään eväitä Värriön yhteismetsän Pölkky-kämpälle. Nautimme nuotiolla myös aidot nokipannukahvit.

Paluumatkalla pysähdyimme katsomaan tekokeloja. Vanhoista aihkimännyistä oli veistelty kuori pois moottorisahalla ja puu oli kuollut pystyyn. Samaan metsikköön oli muodostunut luonnostaan alikasvos, jota varmastikin hyödynnetään uudistamisessa.

Lintutuntijamme Teuvo Hietajärvi bongasi päivän aikana useita lintulajeja. Kiikareihin osui kaksi tuulihaukkaa, neljä lentävää kurkea matkalla lounaaseen, kolme tervapääskyä, kaksi joutsenta ja muuttavia keltavästäräkkejä. Reissullamme näimme myös kyykäärmeen, joka epäonnekseen joutui liikenneonnettumuuteen.

Loppumatka sujui bussissa torkkuen ja takaisin asemalle vaeltaen.

Teksti: Eeva Bruun ja Johanna Lemmetty
Kuvat: Johanna Lemmetty

Aamu alkoi kevyen sateisena, mutta onneksi ohjelma aloitettiin diaesityksellä Värriöstä ajalta ennen digikameroita. Väsymyksestä huolimatta upeat maisemat, hämmästyttävät eläinkuvat sekä historian havinaa uhkuvat henkilöpotretit valtakunnanrajan molemmin puolin kiinnostivat kovasti kaikkia, erityisesti kurssin kuvauksenharrastajia. Etummaisena useat hienot kuvat metsoista toivat esille Teuvo Hietajärven ammattitaidon ja innostuksen luontokuvausta kohtaan. Useampi sata kuvaa pitivät mielenkiinnon helposti yllä koko esityksen keston ajan, eikä ihailevilta huokauksiltakaan vältytty.

Kahvin jälkeen siirryimme tutustumaan lyhyen luennon avulla Lapin metsätalouden historiaan. Saimme heti aluksi kuulla mm. Kemijoen suuresta merkityksestä koko Lapin metsätalouden elämänlankana, erityisesti rahtiliikenteen osalta. Tämän jälkeen kävimme Lapin metsäteollisuuden eri aikakaudet läpi aina aikaisesta riistataloudesta nykypäivän selluteollisuusaikaan saakka. Samalla pohdittiin tulevaisuuden näkymiä nyt, kun sellu- ja paperiteollisuudella menee aikaisempaa heikommin Lapissa. Voisiko sahateollisuuden sivutuotteiden tulevaisuus Lapissa olla bioenergiassa?
Koska Kuusamon Pölkky Oy on noussut merkittäväksi tekijäksi Koillis-Lapissa ja eräs kurssilaisista oli sattunut käymään lukion Pölkyn toimitusjohtajan pojan kanssa, oli hänelle annettu tehtäväksi selvitellä hieman Pölkyn taustoja, toimintaa ja tulevaisuutta. Joten ei muuta kuin toimitusjohtajaa haastattelemaan. Yhteenvetona tästä haastattelusta kuulimme mielenkiintoisia näkemyksiä mm. metsien suojelusta, kuljetustukien suuruudesta Suomessa (erityisesti verrattuna Ruotsin käyttämiin tukiin) sekä sijainnin hyväksikäyttämisestä. Vahvuuksina yhtiön toiminnoissa mainittiin työvoiman saanti, sen vähäinen vaihtuvuus sekä raaka-ainepohja, heikkouksina sijainti, rahtikustannusten nousu sekä puutavaran arvosaanto verrattuna esim. Etelä-Suomeen. Tulevaisuudessa on pyrittävä entistä paremmin sopeutumaan asiakkaiden vaatimuksiin sekä parempaan tehokkuuteen. Osakkuusyrityksenä Kuusamon Hirsitalot Oy:n kautta Pölkyllä on mahdollisuus monipuoliseen ja pitkälle vietyyn puutavaran jalostukseen. Lopuksi meitä kaikkia kehotettiin käymään Kuusamossa ja Pölkyn sahalla. Se on hieno paikka se!



Näkymät Rakitsavaaran laelta. Vasemmalla Sauoiva ja oikealla Nuortti.

Tekijät: Antti Leikas et. Osmo Suominen
Kuvat: Osmo Suominen

Tämä Lappi on joskus syksyisin yöaikaan kylmä paikka. Metsäylioppilaat olivat yhtä mieltä siitä, että makuupussin tulee olla asianmukainen vuodenaikaan nähden (kylmä jos liian ohut, kuten moni huomasi). Eikä kipinää pidetty tarpeellisena ennen aamuista sadetta, jolloin se oli jo liian myöhäistä...










Päivän aikana käsittelimme Värriön tutkimusaseman historiaa ja nykyhetkeä. Värriössä tapahtuvasta tutkimuksesta valtaosa perustuu pitkäaikaisiin havaintosarjoihin (http://www.mm.helsinki.fi/varrio/varrio_fi/tutkimus/Tutkimussarjat/tutkimussarjat.htm), jotka alkoivat noin 40 vuotta sitten. Tällä hetkellä Värriössä rahoituksen ja julkaisujen puitteissa tärkeintä tutkimustyötä tehdään SMEAR asemalla (http://www.mm.helsinki.fi/varrio/varrio_fi/tutkimus/Smear/smear.htm).

Päivän ohjelmaan kuului Värriön tutkimusaseman lähistöön tutustuminen jalkaisin. Meille korostettiin sitä, että on tärkeää olla hikoilemaatta liikaa, jotta tunturin huipun tuulessa ei palelisi. Joten etenimme Värriö 1 tunturin laelle hitaasti, tutustuen matkan varrelle osuneisiin mielenkiintoisiin ja monipuolisiin tutkimuslinjoihin, näytteenottopaikkohin, sekä paikallisiin kasveihin ja eläimiin (eläimiä emme kylläkään nähneet, himpskatti). Alla kuvassa keskellä Korvatunturi 38 km päässä.

Saimme kuulla, että Värriön tutkimusaseman alkuperäisen perustamisidean mukaisesti aseman läheltä täytyi löytyä mahdollisimman kattavasti alueelle tyypillisiä kasveja ja kasvillisuusvyöhykkeitä. Seurasimme kävellessämme kohti Värriö 1 tunturin lakea kuinka kasvusto muuttui nopeasti gradientin mukaisesti. Kulkemamme gradientin pituus on noin yksi kilometri ja siltä löytyy kolme kasvillisuusvyöhkettä: havumetsä, regio subalpina (tunturikoivu) ja regio alpina (paljakka). Gradientilla tutkitaan monia asioita, esimerkiksi: havupuiden siementuotantoa, lumen syvyyttä, hyönteis- ja lintupopulaatiota, sekä petoeläinten talvijälkiä (mm. lukumäärät ja kulkusuunnat).

Porotalous oli luonnollisesti yksi tärkeä puheenaihe tänään ja sitä käsitellään varmasti myöhemminkin kurssin aikana. Poron monipuolinen ruokavalio yllätti monet opiskelijoista. Poro popsii tietysti jäkäliä ja kesäkaudella monipuolisesti heiniä. Varsinkin keväällä metsälauha (Descampsia flexuosa) on erityisen tärkeää vaatimille (tiine naarasporo), koska metsälauhan on todistettu edistävän vaatimien maidontuotannon alkamista. Metsälauhaa esiintyy erityisesti myös metsänuudistusaloilla. Syksyisin poroille maistuvat muun muassa sienet. Talvella mustaluppo (Bryoria fuscescens, viereinen kuva) on Värriön alueella tärkeä ja riittävä ravinnonlähde poroille. Normaalisti porot tarvitsevat talviruokintaa.
Eräs jatkuvasti pöydällä oleva asia on poroisäntien ja petoeläinten, mm.ahmojen, jaettu poroihin kohdistuva mielenkiinto. Ahmoja pidetään monesti ahmatteina, mutta itse asiassa ahmat ovat pääasiassa huonoja metsästäjiä. Ne tarvitsevat tietynlaiset lumiolosuhteet onnistuakseen hyvin metsästyksessään, hangen tulee kantaa ahma mutta ei poroa. Ahmat ovat suojeltuja eläimiä, mutta valitettavasti poroisännille porokarjan suojelu on ensisijaista. Ahmat, pysykää Venäjällä!

Aktiivisen päivämme päätteeksi, ennen maukasta päivällistä, teimme reippaina metsäopiskelijoina mittauksia kahdessa koemetsikössä, jotta keräämiämme tietoja voistaisiin myöhemmin käyttää SMEARiin liittyvän tutkimuksen tukena, esimerkiksi metsän kasvun mallintamisessa.



Stoori:
Jani Männikkö & Tiina Ronkainen

Kuvat:
Osmo Suominen