Monday, May 18, 2015

Naarasviikko / The female week

Viime aikoina olen ollut öitä kuvaamassa metsonsoitimella ja luontopäiväkirjan päivitykset ovat jääneet. Mielenkiintoista on ollut seurata elämää kevätöisessä metsässä Hirvasjokilaaksossa. Yleensähän Itäkairan luonto on hiljainen ja vähäeleinen, mutta tähän aikaan keväästä varsinkin metson soitimella jotain muuta. Esim. rastaat ovat tulleet ja sen kuulee, nehän ovat yölaulajia. Nyt on myös myyriä aika paljon ja siten pöllöjä ja muitakin petolintuja enemmän kuin keskivertovuonna. Lisäksi käpylintuja on pesinyt Värriöllä aika runsaastikin ja niitä on ollut äänessä.

Eihän se mitään meteliä ole metsonsoidin, mutta parhaimmillaan olen 7-8 kukkoa laskenut vetävän siipeä ja nakuttelevan ympärilläni. Luulisin niitä olleen kaikkiaan alun toista kymmentä. Sen sijaan koppeloiden vähyys ihmetyttää. Soitimella ei ole ollut mitään koppeloiden parveilua, vaikka on ollut naarasviikon aika. Yhden koppelon olen nähnyt kerrallaan ja kaikkiaan vain puolenkymmentä. Kaksi parittelua eri kukkojen kanssa. Voihan olla, että jonkun muun kukon luo on kertynyt enemmän naaraita, mutta luulen tämän kukon olevan soitimen valtias (k), ainakin sellaiset eleet sillä on ollut.

Muuttolintuhavaintoja sain 8.5. soitimella ollessani seuraavasti: uusina lajeina kuulin pikkukuovin, valkoviklon, mustaviklon ja metsäkirvisen. Erikoisimpana kuulin ohilentävän kaakkurin kaakattavan aamuyössä, varmaan muuttolennossa.

Sitten hiljeni muuttolinturintamalla. Uusia lajeja ei ilmaantunut, ainoastaan liro 14.5. Lumethan olivat liron tuloon asti hävinneet melkein silmissä, mutta silti ei soitimen ulottuville tullut uusia lajeja ennen liroa. Sen jälkeen tuuli kääntyi pohjoiseen ja entisestäänkin tilanne heikkeni.

Pöllöjä olen kuullut edelleen. Hiiripöllö on kuulunut monena yönä ja 16.5. puolenyön jälkeen puputti moneen otteeseen lähikuusikossa helmipöllö.

Käpylinnuilla olen kuullut poikasten ääntä moneen kertaan. Erityisesti kirjosiipi on pesinyt kuusikossa.

Matkalla asemalle 16.5. kuulin Hirvaskankaalla piekanan naukuvan. Ja pesähän sieltä löytyi tuulenpesästä.

Piilokojussa ovat rapistelleet 2 harmaakuvemyyrää. Ne ovat himoinneet eväslaukkuni sisältöä eivätkä ole kojussa pahemmin pelänneet. Olisin saanut vaikka kiinni. Kiinni olisin saanut myös valtakukon jalasta, kun se on tullut kojun viereen. Sille ovat maistuneet kuusenneulaset (k) ja niitä se on napostellut myös kojun seinillä olevista naamio-oksista. Parhaimmillaan kukko on ollut 0.5 m päässä minusta. TH

Labels: , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?