Friday, February 22, 2013

Kevättä kohti / Toward the spring

Viime yö oli kaunis, kuu loisti ja revontuliakin näkyi. Pakkasta oli vain alun toistakymmentä astetta, vaikka oli tyyntä.

Päivä oli sitten leppoisa. Pilvien raoista kuulsi aurinko, joka näyttäytyikin iltapäivällä. Kohta se jäi sitten pilvien taakse ja illalla alkoi tuulemaan. Pakkasta oli aika tasaisesti kymmenen astetta.

Aamulla puoli kymmenen aikaan kuului taviokuurnan ääntä. Yksinäinen koiras tilutteli kurukuusen latvassa ja lensi sitten toiseen ruokailemaan. Kevään ensimmäinen muuttolintu oli saapunut ja täsmälleen samana päivänä kuin viime vuonnakin.

Hirvaskankaalla ratuutteli ja tirskutti lennossa kirjosiipikäpylintu. Yksinäinen koiras oli matkalla pohjoisen suuntaan.

Metsokukko oli piirrellyt hangelle taidettaan Hirvaskankaalla. Koppelot (3) ihastelivat työn jälkeä lähimännyistä ja napostelivat neulasia. Kukkokin istuskeli pyrstö pystössä naavaisen männyn alaoksilla. Kevät oli tulollaan.

 
Väliojan taakse oli ilmestynyt kaksi ukkometsoa. Toinen katseli nuoresta hakomispuusta ja toinen oli piiloutunut kuusen alle. Moottorikelkan pörinä sai sen pakenemaan muutaman metrin päästä. Vähän matkaa lennettyään metso jäi kuusen latvaan. Sinne se jäi istuskelemaan pitemmäksi aikaa. Se oli vanha lintu, mutta ei pitänyt vielä kiirettä kevään rientoihin.

Yksinäinen riekko lähti koivusta lentoon Väliojan seudussa ja iso urpiaisparvi puisteli koivuista siemeniä hangelle. Niin sitä koivuistakin saadaan hyöty, kunnes ne on kokonaan syöty. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?