Monday, April 02, 2012

Tapahtui Hirvasjoella / On the river Hirvasjoki









Hirvasjoella olivat sudet käyneet Suomen puolella ruoanhankinnassa. Naarasporo oli tapettu joen jäälle muutama sata metriä rajasta ja peräpäätä oli syöty. Myös nuorta naarasporoa oli purtu kurkusta, mutta se oli vielä hengissä. Raanakko makasi rinteessä ja nousi vaivalloisesti ylös mennessäni lähelle. Se jäi seisomaan paikalleen ja oli siinä vielä n. tunnin päästä samassa asennossa.

Poronraadolta lähti kymmeniä korppeja, varis, harakka ja vanha merikotka (k oik.). Myös kuukkelit ja lapintiaiset ääntelivät lähistöllä, joten on poronlihalla ottajia täällä erämaassakin. Myöhemmin vanha maakotka lensi alueen yli
(k vas. alh.). Paikalla kuulin palokärjen äänen, mitä en ole talven aikana kuullutkaan ja pohjantikka naputteli kuusta lähistöllä.

Sudet olivat menneet takaisin rajan toiselle puolen. Samalla tavoin ne ovat käyneet jo muutaman viikon täällä tai lähialueilla Suomessa valtiovierailuilla. Tarmo on löytänyt niiden jäljiltä toistakymmentä poronraatoa.

Kuntaskurun itäpuolella kahlaili mäntykankaalla uroshirvi ja muutama sata metriä etelämpänä lähti yksinäinen vasa karkuun kelkanjälkeä pitkin. Seurasin vasaa jonkin matkaa, mutta mitään naarashirveä en nähnyt. Joko emä oli tapettu tai luultavimmin se oli hypännyt poroaidan yli Venäjän puolelle. Yksin jäänyt vasa oli kuitenkin hyväkuntoinen, joten se näyttää selviävän talvesta.

Metsoja näin kaksi päivän mittaan ja yhden koppelon Nuorttitunturin alla. Aamulla kuulin hiiripöllön pulinaa lammen eteläpuolella ja väki kuuli illalla pöllön pulputtavan kahdellakin suunnalla.

Janne ja Juha tapasivat päivän mittaan 5 metsoa, 6 riekkoa ja 6 yks. kiirunaparven Pikku Saulla. Tuntsajoen seudulla he näkivät hiiripöllön ja Sauojan maastossa näkivät kolme punatulkkua. TH

Labels: , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?