Monday, February 25, 2019

Harmaapää / A Grey Woodpecker

Kun tulin Smearilta aamupäivällä, lähti aseman nurkalta vihertävä lintu lentoon. Tunnistin sen heti ja sain lopulta kuvattua kelon latvassa kelkkatallin takana. Harmaapäätikka-naaras oli tullut maisemiin. Kuukkelit tervehtivät sitä tai kysymys saattoi olla muustakin. Havainto on toinen puistosta. Edellinen on muistaakseni marraskuulta  2006 Rakitsan itäpuolelta.

Kotovaaran laessa hakoili aamupäivällä koppelopari.

Kävin iltapäivällä Papulammen lenkin. Pirunkurulla oli kolme hirveä Suomen puolella ja Venäjän puolella neljä. Kurun eteläpuolella nousi ukkometso mäntyyn.

Hirviä oli lisää Papulammen kämpän länsipuolella. Siellä oli 3 + 2 + 3 yksilöä. Yhteensä 15 hirveä. On vielä jäänyt hirviä Sallaan.

Petäjikkö-Pulkalla söi männyn käpyjä isokäpylintupari.

Toissapäivänä 23.2. kuulin ensimmäiset taviokuurnat Kotovaarassa.

Pari päivää on ollut lämpöasteita, + 2. Myös tuuli on ollut voimakasta. Puut ovatkin tyhjentyneet lähes täysin lumesta. Tänään on ollut pientä pakkasta, vaikka käväisikin yhden asteen plussalla. Aurinko paistoi aamupäivällä, mutta iltapäivällä alkoi sataa lunta. Lumen määrä onkin pudonnut reiluun kuuteenkymmeneen senttiin. Kelkkakeli on vielä vaikea, kun lumi on sosetta. TH


P.S. Vanhat ilveksenjäljet olivat Pulkan kurun maastossa.

 
 
 
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Labels: , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?