Thursday, December 21, 2017

Kaamoksen kirkkaudessa / In the brightness of polar night

Aamulla työmatkalla näin yhden akkateeren ja kaksi riekkoa. Teerelle sain mitattua nopeuden auton mittarista, kun se pakeni autoa - n. 63 km/h (mittarivirhe otettu huomioon).

Kemijärvellä oli koko päivän pilvistä, sain kuulla. Tulppiosta lähtien ilma kuitenkin kirkastui ja suuren osan päivää oli kirkasta. Iltapäivällä meni pilveen. Pakkasta oli 3-8 astetta.

Kotovaarassa oli taas koppeloita hakomassa, 1 + 2 yksilöä. Sieltä löytyi myös palokärjen repimä honka. Musta tikka oli ollut ilmeisesti edellisenä päivänä paikalla. 

Luontopäiväkirjan luoja Veli Pohjonen laittaa hyväntahtoisesti vanhoja kuvia päiväkirjaan varsinkin silloin, kun minä en ole tuoreita kuvia laittamassa. Nytkin hän on laittanut kuvia Italiassa ollessaan. Bravo!

Velin kuvat ovat usein kirkkaalla säällä otettuja, kun taas minun kuvat pilvisellä. Onko säät muuttuneet? Asian voi tutkia vanhoilta luontopäiväkirjan sivuilta. Esim. viime aikojen kuvia on marras-joulukuulta vv. 2005 ja 2006. Silloin on todella ollut aika paljon kirkkaita päiviä. Jäämereltä pukkaa nykyään enemmän kosteutta kuin ennen. Meri ilmeisesti jäähtyy ja jäätyy nykyään myöhemmin.TH


 

 

 



Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?