Friday, May 13, 2016

Soitimella / The mating time

Kuvasin taas muutamana yönä 10-13.5. metson soitimella Hirvasjoen itäpuolella ja myös länsipuolella. Meininki itäpuolella oli samanlaista kuin viime vuonnakin. Ainakin kaksi kukkoa oli edelleen elossa ja samoilla paikoilla kuin viime keväänäkin. Koppeloita tuli vain muutama ja nekin eri aikoihin. Ja koppelot kävivät lisäksi eri urosten luona. Yhden parittelun näin ja se ei tapahtunut isoimman kukon toimesta.

Itäpuolen soidinta tuli häiritsemään kettu, joka yritti taistelevan parin kimppuun yhden jälkeen. Kukot kuitenkin ehtivät nousta kuusten latvoihin. Kettu tuli vielä parin tunnin päästä uudestaan, jolloin sain siitä jonkinlaisen kuvankin. Silloin se näytti olevan vain ohikulkumatkalla.

Länsipuolella soi ilm. viisi kukkoa, mutta kolme näin 12-13.5. Ne soivat harvalla mäntykankaalla, itäpuolellahan soidin on tiheässä kuusikossa. Koppeloita ei sinä yönä tullut.

Muuttolintuja on tullut jo monia lajeja lisää. 10.5. kuulin pikkukuovin, 11.5. tapasin kaksi peukaloista, metsävikloja, 12.5. kirjosieppo, 13.5. valkoviklo, liro ja 4 urostavia Kuntasjoen alkupäässä. Vihervarpusia ei ole kuulunut ja Etelä-Sallassakin niitä oli vähänlaisesti.

Urosriekko päkätteli 12.5. karatessaan aseman ja Rakitsan välillä. Muutaman kerran kuulin sen yöllä soitimellakin.

Lumet ovat hävinneet niin, että kävelemällä on paras kulkea. Pari päivää on nyt ollut viileämpää, vajaata kymmentä astetta, kun aikaisemmin oli jopa 15 asteen tienoilla päivisin. Öisin oli nollan paikkeilla, nyt hieman lämpimän puolella, kun on pilvisempää ja tuulisempaakin. TH




Labels: , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?