Sunday, October 11, 2015

Soidinta ja kuulaita päiviä / Mating on cool days

Kylmähkö, sateeton sää on jatkunut kohta viikon. Yöllä on joku aste pakkasta, mutta päivällä noustaan nollan vaiheille ja ylikin. Viime yönä oli Nuorttiaavalla pakkasta 12.5 astetta ja Ainijärvikin jäätyi. Lunta on aseman kepissä 6 cm, mutta paikoin on pälviä ja Kuutsjärven pohjoistörmä on ollut sula jo pari päivää. Ensi viikolla lumet ilm. lähtevät, kun on luvattu lämpenevää.

Eilen tein kierroksen Hirvasjokilaaksossa. Metsoja löytyi kaikkiaan 17, 9 urosta ja 8 koppeloa. Metsot olivat vetäneet siipeä parissa paikassa. Toinen paikka oli keväinen soidin, mutta isompaa peliä ei siellä oltu pidetty. Sen sijaan Hirvaskankaalla oli ensin 6 kukkoa harvassa parvessa ja yksi koppelo. Yhdellä kukolla (k) puuttui pyrstöstä muutama sulka ja luulin sen tapelleen, mutta tarkempi tutkimus näytti, että sulat olivat ilm. lähteneet jo aikaisemmin.

Muutaman sadan metrin päässä oli yksi kukko ja 5 kanaa. Koppelothan asustelevat kankailla, missä on hakomismäntyjä ja marjaakin. Nyt metsot ovat aloittaneet hakomisen jo yleisemminkin.

Teeriä löytyi 3 ja Kotovaarasta samoin kolme. Hiiripöllöjä näin kaksi ja punarinta piiloili Väliojan kuusikossa.

Väliojan kuusikossa oli myös 3 hirveä, uros 3+4-piikkinen ja vaadin vasoineen. Joutuivat kuvatuksikin.

Ja porotkin ovat tulleet maisemiin. Vedenjakajan mailla oli muutama kymmenen, joita paimensi vaalea hirvas.

Tänään näin aamulla asemalla laulurastaan ja kolme räkättiä. Aseman pihapiirissä lenteli hiiripöllö kahteen otteeseen, samoin Ykkösen pohjoispuolella. Metso tai metsot olivat vetäneet siipeä myös Pitkänjängän itäpuolella, joko tänä aamuna tai aikaisemmin.

Aseman luona on asustellut 2 jäniksenpoikaa, joista ainakin toinen on usein saunarannassa saunomisaikaan. Tänään menin vähän aikaisemmin kameran kanssa ja sain siitä kuvia. Turkki on vaalennut hieman, mutta vielä ruskea. TH








Labels: , , , , , , , , , ,


Comments:
Hei!

Teillä on lunta ja ruskeat jänikset, meillä ei ole lunta ja valkeat jänikset!

Pyhällä näin toissapäivänä aivan valkoisen jäniksen. Se pinkaisi pakoon miltei jaloistani ja joutui ylittämään avoimen sähkölinjan, joten erottui huutomerkkinä paljaassa mutta kuuraisessa maassa.

Yövyin kansallispuistossa metson soidinpaikan kupeessa lokakuun alussa, mutta siellä ei silloin ollut mitään liikehdintää. Viikko sitten tapasin ukkometson tutulla soidinpaikalla. Se kirskui ja kiroili, mutta ei näppäillyt eikä hionut. Nokka oli pystyssä ja pyrstö pörhöllään. Kuvasin sitä n. 70 m etäisyydellä, mutta lähemmäksi se ei päästänyt, ei tosin paennutkaan. Muita lintuja ei siellä silloinkaan ollut.

Pari päivää myöhemmn näin samalla suunnallla samanlaisen metson samoissa hommissa, lieneekö ollut sama yksilö. Lunta täällä alamaissa ei ole sen vertaa että jälkiä erottaisi. Yksittäisiä metsoja ja koppeloita näkee tämän tästä, vähintään kuulee siipien läiskeen.

Laitoin muutaman kuvan ja tarinaa: facebook.com/pyhanluontoretket

Terveisin, Raija
 
Joku päivä sitten palasin Koilliskairasta. Kävelin Ruuvaojalta Saariselälle, reissu kesti kahdeksan yötä. Pikkujyrsijöitä näkyi paljon, lähinnä kai harmaakupeita mutta Kärppäpään juurelta löytyi kuollut tunturisopuli. Kesän 2011 vaelluksesta ja syksyn romahduksesta jäi siis siementä jäljelle. Onko Värriössä näkynyt tunturisopuleita?

Metsäkanalintuja näkyi vähän. Riekkoja oli parvissa, kerralla näin parhaimmillaan kymmenkunta. Oletan, ettei kyseessä ollut tämän kesän poikue, koska pesimismenestys taisi olla riekollakin huono. Tapaamani kokenut kulkija epäili myös riekkojen parveutuvan tänä vuonna.
 
Siis Värriöllä ei ole näkynyt tunturisopulia sitten vuoden 1993, en ole ainakaan nähnyt tai kuullut. Kesällä 2011 näkivät parikymmentä sopulia Tuntsalla ja havaintoja oli myös UKK-puiston eteläosista, mutta ei meiltä. Samoin Lapin luonnonpuistosta Venäjältä ei ole tietääkseni havaintoja viime vuosilta, mutta luulen siellä suurilla tuntureilla niitä nyt olevan, jos Itä-Saariselälläkin on.
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?