Tuesday, September 01, 2015

Metsän viisaat / The wise of forest

Jäniksenpoika asustelee edelleen pihapiirissä. Tänään aamulla se laukkoi kelkkatallin luota asemarakennuksen alle.

Viisaan näköinen hiiripöllö istuskeli aamulla kelkkatallin luona kuivalatvuisen männyn huipussa. Se ei reagoinut sille heittämääni myyrään. Oliko sitten viisaus vain näennäistä vai jotain muuta?

Yhden maissa huomasin kärpän kurkkivan aseman alta. Se pyöriskeli eri puolilla rakennusta jonkin aikaa. Sen täytyi nähdä jäniksenpoikakin talon alla vilistellessään, mutta oliko sekin viisas, kun ei käynyt kimppuun. Nimittäin näin vielä iltapäivällä vilahduksen jäniksenpojasta talon seinustalla.

Pöllökin ilmaantui samoihin aikoihin kärpän kanssa talon läheisen naavaisen kelon latvaan. Se katseli kärpän kiireitä rauhallisesti. Viisasta varmaan olikin olla tarraamatta kärppään kiinni, liian vaikea pideltävä. On hiiripöllö tappanut isompiakin otuksia, kuten riekkoja, mutta riekko ei ole mikään tappelija, vaikka joskus eukolle kiroileekin.

Kuutsjärven pajukossa levähtelee muuttomatkalaisia, kuten ennenkin. Nyt siinä näkee pajulintuja, jopa useita. Punarinta ja peukaloinen ovat edelleen paikalla, ne ovatkin viettäneet täällä koko kesän. Voisi siihen tulla jokin harvinaisempikin! TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?