Sunday, June 28, 2015

Kurmitsat vähissä / Not many Dotterels

Sateisia päiviä on riittänyt. Lämpötila on pysytellyt kymmenessa asteessa ja allekin. Lauantaina satoi iltapäivälle asti ja kuuroja tuli myöhemminkin.

Sunnuntaiaamuna oli sumua ja tihkusadetta puolillepäivin. Suoritimme kurmitsalaskennan Värriötunturin eteläpäähän ja takaisin. Iltapäivällä kirkastui ja tulimme auringonpaisteessa asemalle. Lämmintä oli 12 astetta siinä vaiheessa.

Laskennassa löytyi 146 kapustarintaa, 59 pikkukuovia, 2-3 keräkurmitsaa, 16 kivitaskua, 5 tuulihaukkaa, 4 riekkoa ja 3 ukkometsoa. Tuulihaukat olivat 4 yks. parvessa Värriö IV:n itärinteellä ja yksi Syväkurulla. Riekot porukassa Ykkösen pohjoisrinteellä ja metsot porukassa Kakkosen tunturikoivikossa lähes laessa.

Kurmitsat olivat siis erittäin vähissä, mutta muut kahlaajat lähes ennätyslukemissa. Vielä näimme harmaakuvemyyrän Viitosen etelärinteellä ja kyyn vanhassa paikassa Kolmosen eteläisen laen etelätörmässä, juuri puiston puolella. Nyt oli siis kolmas kerta peräkkäin nähdä se samassa paikassa. Paikalla oli myös varmemmaksi vakuudeksi luotu nahka. Käärmeitä ei kuitenkaan löytynyt enempää, emmekä osanneet tunnistaa, oliko yksilö sama kuin aikaisemmin.

Kolmosen pohjoisrinteen kurjenkanervat kukkivat parhaimmillaan. TH, AM, Olli-Pekka Karlin ja Lea Maalismaa (k), Arto Komulainen.

 



Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?