Thursday, June 26, 2014

Tunturikahlaajia tutkimassa / Researching fell waders

Teimme kurmitsareissun aika pilvisessä, viileässä ja hieman satoikin. Jonkin verran tuuli pohjoisesta. Mukana O-P. Karlin + Lea Maalismaa ja Arto Komulainen. Asemalta oli Aleksi ja minäkin.

Keräkurmitsoja löytyi vain 5 (2 V III:lla, 2 V IV:lla ja 1 V V:lla) eikä pesiä ollenkaan. Kapustarintoja oli V I:llä 7, V II:lla 12, V III:lla 23 + pesä, V IV:lla 44 ja V V:lla 9 + pesä. Yht. 88 lintua. Pikkukuoveja näkyi V I:llä 3 + pesä, V II:lla 7, V III:lla 6, V IV:lla 8 ja V V:lla 6, yht. 30 lintua. Kivitaskuja laskimme 11. Vielä löytyi laulurastaan, pajulinnun, niittykirvisen ja kivitaskun pesät. Kivitaskun pesä jäi vähän epävarmaksi, koska pesään ei nähty.

Pulmusia emme nähneet, emmekä kiirunoita, riekkoja näimme 4. Samassa paikassa kuin viime vuonna, Kolmosen etelärinteellä




alkoi Arto kertoa Aleksille, että tässä oli viime vuona kyykäärme. Niin on nytkin, vastasi Aleksi hoksattuaan käärmeen pensaiden suojasta. Ja kohta oli koko joukko katsomassa ja kuvaamassa maan matelijaa. Se saattoi olla eri yksilö, väritys ainakin oli hieman eri.

Pikkukuovin pesässä oli kuoriutuminen aivan ovella, koska munissa oli jo säröjä. Emo hätäili ja näytteli vähän siipirikkoakin.

Kakkosen pohjoisrinteen tunturikoivikossa lähti jäniksenpoika pomppimaan karkuun. Se hävisi metsän kätköihin. TH ym.

Labels: , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?