Thursday, May 01, 2014

Petoja / Beasts

Tunturin lumilinjan lumet ovat vielä lähes koskemattomat, enimmillään 163 cm.

Pakkasta oli yöllä puolenkymmentä astetta ja hanki kantoi kelkkaa jollain lailla. Päivällä lauhtui nollaan, oli puolipilvistä ja iltapäivällä tuli lumikuurokin.

Tarkastin metsonsoitimia ja muutaman kilometrin säteellä löytyy puistosta viisi soidinta. Viides on aika pieni, mutta on siellä joku lintu sielläkin. Metsonjälkiä näkee joka kankaalla, riekonjälkiä paljon vähemmän. Metsoja näin ehkä 15 yks., koppeloineen, riekkoja yhden.

Hirvasjoen takana paineli valkojänis karkuun minkä käpälistä lähti. Isokäpylintuja kuulin kahteen otteeseen päivän mittaan.

Hirvaskankaalla näin hiiripöllön, joka istahti männynlatvaan matkalla W klo 9.30. Pitkänjängän itäpuolella vanhassa kapulakelossa olikin sitten hiiripöllöllä pesä. 5 munaa oli pesässä, mikä on yllättävän paljon tällaisena vuonna, jolloin pöllöistä on vain muutama havainto talven mittaan eikä myyriäkään paljoa ole.

Tarmo löysi karhun makaamasta ilm. tappamansa poronraadon luota Pulkan maastosta. Karhu ehti kuitenkin paeta, ennen kuin mies ehti näkemään. Jäljen leveys 16 cm. Pari muuta raatoa löytyi maastosta, ilveksen tai karhun jäljiltä. Myös ahma oli ollut liikkeellä. TH, karhunjälkikuvat alh. TK





Labels: , , , , , , ,


Comments:
Hei!
Löysin Pyhätunturilta metson soidinpaikan. Mihin aikaan vuorokaudesta ja kuinka lähelle soidinpaikkaa voisi leiriytyä, jotta parhaiten pääsisi seuraamaan menoja? Mihin aikaan yöstä menot ovat kiivaimmillaan? Kuinka pitkälle kevääseen soidinmenot jatkuvat näillä paikoin?
Terveisin, Raija
 
Kyllä sinä tarvitset piilokojun tai teltan, mieluummin maastonvärisen. Jostain pikku reiästä sitten voit seurata menoa. Kojun voi laittaa lähellekin, mutta yöksi sinne pitää mennä. Joskus iltakahdeksalta paikalle ja yleensä soidin loppuu 4-5 maissa. Sitten pois, kun linnut on häipyneet. Täällä Värriöllä soidin kestää pitempään, jopa 10 jälkeen.

Pyhätunturilla voi olla vielä naaraiden aika, jolloin soidin on kiihkeimmillään. Niiden lähdettyä soidin alkaa pikku hiljaa laantua, mutta kestää jossain muodossa varmaankin kuun loppupäiviin. Täällä varmaan lumisuudesta johtuen naaraat ovat vasta tulossa.

Tietenkin, jos haluat vain käväistä kattomassa, niin parasta aikaa on keskiyön jälkeen. Mutta silloin pitää jäädä kauas soitimesta (100-200 m lähimmistä kukoista) ja ottaa huomioon, että soitimen koko on useita hehtaareja, jopa 5-10. Kun metso suhisee, niin sitä voi hypätä, mutta siinä pitää olla varovainen, ettei pilaa soidinta.
 
Kiitos tiedoista! Olen nyt viettänyt puolikymmenkunta upeaa yötä soitimella. Ensimmäisenä yönä nukuin "onneni ohi", kun luulin sen alkavan vasta auringonnousun aikaan. Vahingosta viisastuneena siirsin piilolaavuni lähemmäs ja päivystin illasta saakka. Yleensä soidin alkoi viimeistään puolilta öin ja päättyi viiteen mennessä. Joka ilta saavuin paikalle hyvissä ajoin ja jäin nukkumaan aamun tunneiksi, yritin olla mahdollisimman huomaamaton kaikin tavoin. Kiihkein soidin oli koppeloviikolla kun paljon lintuja oli tiivillä alueella, säätkin suosivat silloin. Nyt soidin on jo hiipumassa.
Terveisin, Raija
 
Milloin siellä oli koppeloviikko?
 
Tarkastelin valokuviani ja videonpätkiäni: 5.5. ja 6.5. kuvissa on eniten koppeloita, mutta esim. 9.5. oli jo huomattavasti vähemmän. Kirjoittelin itselleni vähän tarinaa soidinöistä ja niistä käy myös ilmi, että vapun aikoihin koppeloita oli eniten puissa, ne eivät juurikaan laskeutuneet maahan. Muutamaa päivää myöhemmin koppeloita oli maassa arviolta 25 - 30 lintua. "Koppeloviikko" kesti nimensä mukaisesti ehkä viikon päivät. Toukokuun puolivälissä soidin oli jo melkoisen levällään laajalla alueella, vain muutama koppelo kotkotti ukkojen perässä maassa tai puissa. Tänään 8.6. kävelin myöhään iltapäivällä soidinpaikan lähellä, ja kas kummaa! Yksi kukko kahahti lentoon tutulta kummulta. Luulen, että tämä oli se kukko, joka ei koskaan tullut soidinkeskiöön vaan näppäili ja hioi yksikseen sivummalla kaiken aikaa. Olen ajatellut viettää vielä ainakin yhden yön soidinpaikalla, mutta se on mahdollista vasta reilun viikon päästä. Saapa nähdä millaista yöelämää siellä silloin on!
Terveisin, Raija
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?