Saturday, March 22, 2014

Elämää talvessa / Life in winter nature

Lunta on satanut viime aikoina niin, että alkaa olla jo ihan normaalit määrät. Tänään sateli puolenpäivän jälkeen iltaan asti, mutta sade ei ollut sakeaa. Smearin mittakepissä oli 96 cm ja aseman kepissä 76 cm. Pakkasta aamulla vajaa kymmenen, mutta iltaan mennessä putosi puolella.

Elämä luonnossa oli tänään aika runsasta, liekö kevään vaikutusta, vaikka talvi painaakin päälle. Hirvasjoen takana lähti kotka kaukaa kuusen latvasta aamupäivällä. Se näytti merikotkalta, mutta varma en ole. Kotka ei näyttäytynyt toista kertaa.

Sen sijaan metsot varmaan näkivät sen. Etsiessäni kotkaa näin ukkometson istuvan kuusen latvassa soidinpaikan liepeillä. Metsoja oli muitakin, kaikkiaan kymmenen ja kaikki olivat latvoissa. Ne kuitenkin lentelivät ja olivat rauhattoman näköisiä, pyöritellen päätään. Kotkako ne sai levottomaksi?

Metsoja näin tänään kaikkiaan 23 yksilöä, joista yksi 5 yks. koppeloparvi Kynsivaarassa ja loput 1-2 lintua paikassaan, lähinnä koppeloita.

Ylimmäisen Papuhaaran kurulla, oikeastaan Pulkan etelärinteen yläpuolella näin kanahaukan lentävän vajaan puolen kilometrin päässä. Se risteili metsässä ja puiden yläpuolella, ilmeisesti saalisti riekkoja. Näytti harmaalta, vanhalta linnulta.

Riekkoja näin kymmenen, 1-2 lintua aina paikassaan, mutta Kynsivaaran päällä oli 4 linnun parvi.

Naarasteeriä näin 2+1 ja yhden pyynkin.

Raippavaaran itäpuolella asusteli hirvipari, ylivuotisia. Varmaan samat, jotka näin aikaisemmin vaaran vastakkaisella puolella. Petäjärinteellä oli toinen samannäköinen paritsa, saattoivat olla vanhempia. Vielä näin vaatimen vasan kanssa muutama sata metriä edellisestä parista, joten hirviä oli kaikkiaan kuusi. Tosin näin vielä tuoreita jälkiä Pulkan takana. TH


Labels: , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?