Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Kunnon pakkaspäivä. Täällä ylhäällä lämpötila vaihteli molemmin puolin kahtakymmentä astetta, alamaissa varmaan jo kolmekin kymmentä. Ei ollut kuitenkaan kovin kylmä, koska ei tuullut. Aurinko näkyi tunturiin puolenpäivän aikaan tulenpalavana viiruna pilvien välissä.

Kettu ilmaantui ennen puoltapäivää pihalle, kuten joskus ennenkin. Se oli ihan huurteessa kuonoltaan. Hyvin se varmaan on pärjännyt, koska liikkui vilkkaasti ja kipaisi herkästi karkuun. Heittelin sille syötävää, jota se kyyristellen ja epäillen tuli lopulta hakemaan.

Kävi niinkin, että Tapani katsellessaan ikkunasta näki ketun katselevan ylöspäin ja lähtevän sitten korkeana jäykin jaloin häntä pystyssä marssimaan varastoa kohti. Avasin nopeasti ulko-oven ja ehdin parahiksi näkemään vanhan maakotkan lentävän paikan ylitse noin kolmenkymmenen metrin korkeudelta. Kettu tarkkana poikana huomasi siis sen ja koetti tekeytyä isoksi mennen samalla varastoa kohti minkä suojiin saattaisi päästä tiukan paikan tullen. Kotka kuitenkin lensi pois ja kettu palasi heti takaisin ruokailemaan.

Kävin tutkimassa vanhoja ahmanjälkiä ja löysinkin poron jäännökset tunturin itäpuolelta. Ahma ja ketut olivat ehtineet kantaa kaikki ruumiinosat talteen, mutta kaulapanta oli jäänyt ilmaisemaan poron omistajan.

Eiliset kolme metsokukkoa olivat edelleen lähes samalla paikalla hakomassa. Nekin olivat saaneet huurrekuorrutuksen satavista hiukkasista.

Pari urpiaisparvea näkyi maastossa. Toisessa oli alta kymmenen lintua ja toisessa ehkä viisikymmentä. Pakkanen ei niitä haitannut, kun oli riittävästi koivunsiemeniä pitämään ruumiinlämmön korkealla. TH

Labels: kettu, maakotka, metso, urpiainen