Thursday, August 30, 2012

B-talouslinja / The B-line

B-linjalla oli vähän enemmän kanalintuja - 7 kpl. Alkumatkasta oli ukkoteeriä siemenpuuhakkuulla 4 kpl. Pienessä hakkuulta säästyneessä metsikössä lähti koppelopari männyistä (taas kerran). Loppumatkasta näin vielä yksinäisen naarasteeren hakkuilta toistaiseksi säästyneessä kuusikossa.

Petolintuja oli taas. Kuulin maakotkan kiljuvan ja äänen siirtyvän pohjoiseen. Liekö kysymyksessä ollut poikanen tai pari aikuisia lintuja, en tiedä koska en nähnyt. Löysin kanahaukan tappaman oravan ja haukkakin näkyi kaukana männynlatvassa, lähes kilometrin päässä. Vielä näin vanhan merikotkan kaartelevan avosuon päällä.


Lapinkirvinen kuului muuttavan etelän suuntiin - kuulin ääntä lennossa. Metsäkirvisen sain kuvattuakin (k), kuten myös palokärjen tutkimassa puiden runkoja. Myös leppälintuja oli vielä maastossa, samoin pajulintuja ja -sirkkuja.

Lämpötila oli päälle kymmenen asteen ja aurinko paisteli iltapäivällä molempina päivinä.TH

Labels: , , , , , , , , ,


Comments:
Mitä tarkoittaa nämä A- ja B-linjat. Onko kyseessä joku tietty alue tai kävelyreitti mitä tarkaillaan?
 
Meillä on kaksi kanalintujen laskentalinjaa talousmetsäalueella. Ne ovat molemmat 20 km pitkiä ja sijaitsevat muutama kilometri toisistaan. Merkattu maastoon v. 1984 muistaakseni.
 

Riistakameranne kuvia on mielenkiintoista seurata,mutta onko tutkimusaseman web-kamera aina suunnattu samaan kohteeseen?
 
Kyllä web-kamera osoittaa yhteen kohtaan maisemassa.
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?