Thursday, June 09, 2011

Helteellä / Hot summer day



9.6. oli Ainijärvellä vielä 7 pilkkasiipeä ja koirasalli. Mustakurkku-uikkukin uiskenteli vielä sotkien seassa.




Loitsalla oli runsaasti vesilintuja, kuten tavallista, mutta kaikki olivat aika tavallisia lajeja. Sen sijaan Rikastamon lampareilta löytyi uusia lajeja. Tukkasotkia ja taveja siellä oli kovasti, mutta harvoista pajuista alueen keskeltä kuului ruokokerttusen laulu. Törmäpääsky lenteli myös alueella ja vedessä uiskenteli ainakin puolenkymmentä vesipääskyä, kaikki uusia lajeja tälle kesälle. Myös lähellä Ainijärveä näin törmäpääskyn Yli-Nuortin maantiesillan luona. Kun viimeksi näin haarapääskyn Rikastamon lammella, niin voi sanoa sen olevan hyvä pääskyhavaintopaikka. Lammen länsipuolelta löysin järripeipon 6-munaisen pesän 1.5 m korkeudelta männystä.


Viime päivinä on ollut hellettä myöskin Värriön kairassa ja kesä on tullut nopeaasti. Mänty kukkii (k), tuomi, hilla ja mustikka kukkivat, koivunlehti on kasvanut aika lailla. Lämpötila on useana päivän käynyt lähellä kolmeakymmentä. Aseman ylinarvomittari näytti enimmillään 28.7 astetta, mutta esim. Nuorttiaavalla on varmaan ollut 1-2 astetta lämpimämpää.


Nuorttiaavan laidan riistakameraan oli juossut jänis 3 kertaa ja kettu kahdesti.


Toinen, dramaattinen maisemakuva on otettu 3.6. Siinä on käytetty vain hieman kuvatekniikkaa, mutta tilanne on alkuperäinen. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?