Thursday, May 26, 2011

Ainijärvellä / On the lake Ainijarvi












Mustakurkku oli vielä aamulla Ainijärvellä, mutta nyt itäpäässä. Siellä se yksin sukelteli rannan tuntumassa (k).







Sieltä löysin myös toisen Ainijärven ja alueen ensikertalaisen. Kymmenen maissa näin linnun, jota luulin tiiraksi. Mutta "ke-ke"-ääni ei tuntunut sopivan tiiralle ja katsoinkin kiikarilla. Lintu oli pikkulokki. Hienoa!


Lokki lenteli kauempana (2 k), istahti pari kertaa veteen, ja lopulta häipyi etelän suuntaan. Sieltä se ke-ke ainakin kuului, eikä pikkulokkia enää näkynyt myöhemmin. Ei pitkä visiitti, mutta riitti.


Kuulin myös kaakkurin äänen, mutta lintua itseään en nähnyt. Sain kuvan naaraskeltävästistä, joka tuli viereen katselemaan.


Järven itäpuolella ruokaili hirvi, mutta saatuaan myötätuulessa vainun minusta, se lähti hölkkäämään poispäin.


Löysin myös järrin pesän pönttöjä kiertäessäni, kun naaras karkasi pesästä ohi kävellessäni. Saattoi jopa hylätä pesän, kun luuli minun löytäneen sen. Pesä oli parin metrin korkeudella rantakoivussa. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?