Saturday, December 18, 2010

Metsoja kuutamolla / Capercaillies in the moonlight












Idänpuoleinen tuuli toi kylmää ilmaa ja illalla olikin asemalla jo -22 astetta. Aurinkoa ei enää näy, mutta tänään oli silti aika valoisaa, koska taivas oli lähes pilvetön. Kuukin alkoi näkyä jo ennen puoltapäivää ja neljän aikaan se jo valaisi kirkkaasti yötaivaalla.

Kaksi riekkoa lähti Ykkösen koillisrinteen tunturikoivikosta puoli kahdentoista aikaan. Väliojan itäpuolella hakoili yksinäinen ukkometso yhden maissa. Tarkempi tutkiminen paljasti sillä olevan radiolähettimen (pystykuva, klikkaa 2 x!). Metson iäksi tulee siten vähintään 7.5 vuotta (lähetin laitettu v. -04 tai aikaisemmin) ja se alkaa ollakin jo Suomen ennätysluokkaa tieteellisesti todetuissa iänmäärityksissä. Vielä tarkempi selvittäminen vaatisi linnun ampumisen, mikä ei ole kohtuullista.

Vedenjakajan länsipuolella istuskeli ja hakoili 5 urosmetsoa matalissa männyissä kahden aikaan (k). Linnut siirtyivät lähes aukealle harvoihin mäntyihin jopa vain parin metrin korkeuteen. Niillä oli näköjään kiire täyttää kupunsa ennen yöunia.

Meillä ei taida olla ainoatakaan havaintoa siitä, että kotka tai muukaan petolintu olisi napannut huurremetson. Metsontappoja on kyllä todettu, mutta ne ovat olleet muissa olosuhteissa. Monta tapausta on keväällä soitimelta. Tähän aikaan urosmetsot näkyvät kauaksi huurrepuissa ruokaillessaan ja luulisi niiden joutuvan usein kotkan ruoaksi. Joku metsämies oli nimittäin kauempana Savukoskella pannut sellaista merkille. En väitä vastaan. Meidän tutkimukset kertovat siitä, mitä täällä tapahtuu, mutta muualla voi olla toisenlaiset olosuhteet.

Ahma oli kulkenut viime yönä tai eilen Hirvasjokilaaksossa. Merkkejä haaskoista ei löytynyt, vaikka poroja alueelle on tullut. TH

Labels: , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?