Friday, December 03, 2010

Kairan valtias / The king of the region




Rajan partio Ari Pennanen / Ari Vainio käväisi kahveilla ohikulkiessaan. AP kertoi mm. mahtihirvestä, jonka oli kaatanut pohjoisen puolelta jostain Törmäojan maastosta 14.10.10. Saimme myös luontopäiväkirjan sivuille pari kuvaa saaliista. Huomiota kiinnittää lapiosarvien muoto, mikä ei ole samanlainen, kuin näkemilläni tuntsalaisilla. Näissä ei ole pitkiä, erillisiä eteenpäin suuntautuvia piikkejä ja takaosan piikit ovat lyhyitä ja lähes olemattomia. Liekö sitten Savukosken puolen hirvet eri kantaa, vai onko tuntsalaisissakin tällaista vaihtelua? Onhan kyllä tuntsalaisissakin hankosarvityyppisiä, joissa ei ole kovin paljon piikkejä ja on vielä välimuotojakin, mutta onko siellä tällaisia. Yleensä kuulemma pidetään tuntsalaisen hirven mallina lyhyttä ruumista ja jykevää etupäätä ja niskaa. (kuvat AP, toisessa kuvassa Juha Seurujärvi ihmettelemässä. Hirvi oli todella iso, isosarvinen ja pitkäkarvainen, mutta piikkejä sillä ei ollut kovin lukuisasti sarvissaan)
-----
Viime viikolla olivat nähneet rajamiehet jossain Naruskan seudulla fasaanin tien varrella. Mikä lie on sen historia? TH

Comments:
Sitä fasaania Naruskantiellä päässyt näkemään useampikin. Itse sen näin joskus elokuulla siinä Niemelän Veijon kohdalla keskellä tietä.

t.Pasi Heimonen
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?