Friday, October 22, 2010

Pitsä-pitsä



Tämän syksyn erikoisuus suomalaisessa lintumaailmassa on viitatiainen (Parus palustris). Tämä hyvin hömötiaisen (Parus montanus) näköinen lintu asuu Suomea lähinnä Virossa, mutta ei ole sieltä levinnyt tänne. Yleensäkään viitatiaisella ei ole juuri todettu vaellustaipumusta, ennen kuin tänä syksynä. Kun aikaisemmin viitatiaisesta on tehty Suomessa nelisenkymmentä havaintoa, niin tänä syksynä tähän päivään mennessä on tavattu n. 200 lintua. Havainnoista suuri osa on tehty Pohjois-Karjalassa, mikä viittaa lintujen tulevan Laatokan pohjoispuolelta Suomeen. Ensimmäinen havainto tehtiin Joensuussa 12.9.

Myös Lappi ja Itä-Lappi sai kaikkien aikojen ensimmäisen viitatiaisensa, kun Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Pirkka Aalto onnistui näkemään ja rengastamaan sellaisen kotipihallaan 16.10. Seuraavassa hänen kertomuksensa tapauksesta:

"Heräsin aamutuimaan virittelemään verkkoja kotipihalle talvilintupyyntiä varten ja täydentelin samalla tyhjentyneitä ruokinta-automaatteja. Aamun ensimmäinen linnunääni oli jostain ihan läheltäni (todennäköisesti meidän pihasembrasta) aamuhämärissä kuulunut voimakas ääni (pitsä-pitsä) - joka toi heti mieleen viitatiaisen. Viritin verkon valmiiksi sembran ja ruokinta-automaatin väliin ja singahdin hakemaan atrappivehkeet, mutta atrapin soittaminen ja kiikarointi pihalle ei tuottanut muuta kuin tali- ja sinitiaisia. Kävin puuvajassa rengastamassa aamun ensimmäiset tiaiset, ja seuraavalla verkkokierroksella mennessäni poimimaan pihaverkossa killuvia talitiaisia kuului voimakas tiaisen ääni uudelleen - ja samalla hetkellä näin pienen tiaisen lentävän pihatuomestamme kohti minua ja suoraan välissämme olevaan verkkoon. Loppu olikin sitten historiaa, sillä siinäpä killuikin sitten Lapin ensimmäinen viitatiainen! Rengastettuani, mitattuani ja kuvattuani linnun se poistui aika vauhdikkaasti pihastamme, mutta saattaa toki olla, että se vielä palaa..."

Joku ehti jo ihmetellä, että pitikö sen Lapin ensimmäisen viitatiaisen tulla juuri lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajan pihaan rengastettavaksi! Tämän lisäksi on Lapin alueella tehty toinenkin viitatiaishavainto, Posiolta, mutta muita ei tähän mennessä. Tosin tänään Pirkka ilmoitti, että oli havainnut tänään viitatiaisen renkaan kera, joten se on jäänyt asustelemaan Kemijärvelle.

Ohessa on Pirkan ottama kuva viitatiaisesta (vas.) ja vertailun vuoksi kuva hömötiaisesta (oik.). (hömötiaisen ylänokka on lyhempi alanokkaa, mikä kuulemma johtuu auringonkukan siementen syömisestä) Eroina viitatiaisella hömötiaiseen ovat selän ruskea sävy (hömötintillä harmaa), pienempi pää, pieni kurkkulappu ja vaalean siipipaneelin puuttuminen. Myös pään musta on kiiltävämpi viitatiaisella. Äänet ovat sitten aika lailla erilaiset, mm. edellämainittu "pitsä" (kuin huonosti tehty pitsatilaus!).
-----
Muutama vuosi sittenhän tavattiin Itä-Lapissa ensimmäinen valkopäätiainen, mikä oli aivan odottamatonta. Koko Suomessa sitä oli tavattu vain muutama yksilö. Nyt sitten Itä-Lapin osana oli ottaa vastaan tämä toinen rajojamme kolkutteleva tiaislaji. Seuraavat tiaislajit ovatkin sitten niin kaukana, että taitaa olla turha odotella niitä tänne. TH, kertomus kuvineen Pirkka Aalto
-----
P.S. Mainittakoon vielä Pirkan pari viikkoa sitten Kemijärvellä havaitsema isovesipääsky (Phalaropus fulicarius), mikä taitaa sekin olla Itä-Lapille uusi laji. Tämä kahlaajiin kuuluva lintulaji pesii lähinnä Suomea Islannissa. Muuttoaikoina sitä tavataan Norjan rannikolla.

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?