Sunday, August 15, 2010

Tuuli kääntyi / The wind turned











Aamulla kuului keittiön ikkunasta kopsahdus. Menin katsomaan, ja niittykirvinen veteli viimeisiään ikkunan alla. Kiertelin sitten muutkin ikkunat, ja yhden alla oli tuoreen näköinen kuollut sinirinta.

Lintuja olikin pihapiirissä aika lailla. Oli pajulintua, leppälintua, metsä- ja niittykirvisiä, hippiäinen tiaisparvessa, järrejä, käpylintuja ym. Sinipyrstönkin ääntä kuului pariin otteeseen kurusta.

Tunturissa tuuli kovasti. Niinpä siellä olikin tuulihaukka saalistamassa ja tuulen riepoteltavana. Ei se halunnut kuitenkaan poistua tunturista, vaan risteili pitkin pensaikkoja etsien syötävää. Tuulen voimasta kertoi aseman itäpuolella katkennut tukeva koivu.

Tuuli olikin kuutta boforia ja paikoin varmaan enemmänkin. Aluksi länneltä käynyt vinkka kääntyi lopulta koilliseen ja lämpötila putosi kymmenen asteen paikkeille. Kastepiste meni jopa yli 2 astetta pakkaselle. Väliin tuli vettä rankasti.
-----
Haaviessani toukkia tunturikoivuista, huomasin repun päällä ison vihreän toukan. Se oli n. 4 cm pitkä ja lähes sentin paksu (k). Liekö ollut nuijapistiäisen toukka, millaisen näin ja kuvasin luontopäiväkirjaan muutama vuosi sitten.







Iltasella löysin muutaman matsutaken kankaalta. Yksi iso oli jo kohta yli mennyt, mutta muut olivat vielä nuoria. Nämä mäntykankaiden tryffelit näyttävät olevan etanoiden suosiossa. Jopa nuorissa sienissä niitä oli (k). Yleensä matsutakeissa on valkoisia pilkkoja juuri etanoiden käyntien takia. Muita syöpäläisiä niissä onkin vähemmän kuin monissa muissa sienissä. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?