Tuesday, April 27, 2010

Kotkia ja saalislintuja / Eagles and preys











26.4. näin etelä-Sallassa Hietajärven itäpäässä vanhan maakotkan (k) iltapäivällä kahden maissa. Kuvatessani kotkaa lensi urosteeri kotkan läheltä, mutta kotka ei siihen reagoinut. Kotkalla muuten oli värirenkaat, vas. jalassa punainen ylh. ja tummahko alla (väristä ei saa selvää).











27.4. Sotajoen kämpän luona näin urosteeren lentävän korkealla kahden aikaan. Heti perään näin maakotkan (k), joka ei reagoinut teereen. Kotkan ja teeren lentolinjat olivat kuitenkin leikanneet, kuten ed. päivänäkin. Arvelen kotkan iäksi 3-kv.

Neljän maissa olin Loitsanlammella. Siellä hoksasin vanhan merikotkan istuvan maassa. Lähestyessäni sitä se yht'äkkiä lähti kovaa kyytiä lentoon. Samalla lähtivät muutaman kymmenen metrin päässä olleet 2 kurkea. Kotka yritti tavoittaa kurkia lentäen lammen yli (k), mutta ei onnistunut. Kurjet nousivat korkealle häipyen kaukaisuuten. Kotka nousi perässä, mutta jäi kaartelemaan lammen yläpuolelle (k). Samalla olivat lähteneet lentoon myös lammella olleet 6 metsähanhea, jotka lentelivät kierrellen lampea nekin. Kotka ei yrittänyt tavoittaa niitä. Alakuvassa lentoreissun jälkeen laskeutuneet hanhet kaulat vielä pystyssä. Lammella oli myös joutsenpari ja heinäsorsapari, jotka eivät lähteneet lentoon.
-----
Samoin saattoi käydä maakotkillekin. Niillä ehkä oli havainto teeristä, joita saattoi olla enempikin. Kotkat saattoivat yrittää pyydystää teeriä, mutta epäonnistuivat ja minä satuin paikalle toteamaan vain jälkiseuraamuksia.
-----
Muista lintuhavainnoista mainittakoon kolme isokoskeloa ja telkkänaaras Rovalan kohdalla Kemijoessa, lapinharakka Jänesaavalla, lapinsirkku Soklissa, kulorastas Soklissa. Loitsanlammen rantametsässä tapasin myös tiaisparven, jossa oli 2 talitiaista, 2 hömötiaista, 2 lapintiaista ja 1 rautiainen. Viimeksimainittu ei ole edes tiainen, mutta oli jotenkin tarttunut parven matkaan. Yli-Nuortin maantiesillan luona istuskeli rantatörmässä heinäsorsapari. TH

Labels: , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?