Sunday, March 07, 2010

Kevään kynnyksellä / On the doorstep of the spring

Viime yönä kävi Yli-Nuortin alinarvomittari yli -35 asteessa. Siellä on ollut kylmä, kun illasta alkoi jo tuulemaankin. Myös kahtena aikaisempana yönä on ollut yli 30 asteen lukemia piirturin mukaan. Kevät on vielä aika niukka.

Aamusta sitten tuuli jo rankasti. Pakkasta oli vajaat 10 astetta ja päivän päälle satoi vähän luntakin, jota tuisku sitten toimeliaasti kasasi kulkureiteille. Talon katolla pohjoispuolella lunta oli lähes metri, ja sitä piti vähentää, ettei talonpito kävisi liian raskaaksi.

Kotovaarassa on tykkyä vielä ihan riittävästi (k), vaikka tuuli on siitä jo oman osansa saanutkin. Paikoin lumensiirtäjä on luonut saamisistaan metrisiä huppuroita, väliin kovia, korkeita aaltomaisia palteita, joiden vierestä se on nyhtänyt kuusentyvet melkein puhtaiksi, mikä tekee kelkalla-ajosta näyttävää akrobatiaa niillä leveyksillä. Tähän sirkukseen erottamattomana osana kuuluu myös leikin jossain vaiheessa jossain mielivaltaisessa asennossa kinokseen uponneen kelkan ylös nk. hiissaaminen. Jälkiseurauksena työn raskaan raataja voi potea moniviikkoista selkäsärkyä. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?