Thursday, November 19, 2009

Sumupilviä / Stratuses

Eipä olisi pitänyt eilen kieltää punatulkkujen olemassaoloa, sillä jo heti tänä aamuna klo 8.17 kuulin ikkunan kautta punatulkun vihellyksen. Hieman myöhemmin niitä kävi ainakin 2 yksilöä aseman pihapuissa. Ruokintapaikalle ne eivät tulleet. Jokunen tulkkukin siis vielä on.

Aamupäivällä tunturinlaet olivat vielä sumussa. Porot eivät siitä välittäneet, vaan asustivat sumussa Värriötunturissa etelämpänä. Muutama kymmenen niitä siellä oli.

Puolenpäivän maissa pilvipeite alkoi repeillä. Sumupilvi toisensa jälkeen purjehti kuitenkin edelleen tunturin yli itää kohti, jättäen huurrekiteitä puiden koristukseksi. Saivat siitä muutkin tunturissaolijat osansa, kuten Sauojan muristan mustat kukot. Niitä oli kolme hakomassa lakimännyissä, ja neljäs teki lyhyen lentopyrähdyksen sadan metrin päässä kurunjontkalla.





Iltapäivä oli aika kirkas, vaikka etelätaivaan pilvet estivätkin aurinkoa näkymästä. Luoteinen tuuli oli heikkoa, eikä paljoa viilentänyt parin asteen pakkasta. TH

Labels: ,


Comments:
Kiitos hienosta blogista. On mukava seurata vuoden edistymistä siellä Lapissa liki reaaliajassa täältä nyt vesisateiselta etelärannikolta.

Sallan Naruskassa, Kemijärvellä ja Savukosken kirkolla on tullut käytyä, mutta Tulppion suunta on tuttua vain Päätalon 'Vikke Nilo' ja 'Miinoitettu rauha' krjoista.
 
Kiitos kommentista! Olisi mukava seurata etelärannikon blogia.

En tiennytkään, että Päätalon kirjoissa kerrotaan Tulppiosta. En ole niitä lukenut, katsonut vain muutaman filmin.
 
Kiitos kuvista/olu giitu govvain. :) Tässä merkinnässä on tosi hienoja kuvia. Tuntuu siltä, että näissä kuvissa näkyy perinteisiä pohjoisia maisemia... Poroja ja tuulta, ja metsoja puissa. Parhaita! Vaikka asun Tromssassa, en usein näe sellaisia maisemia, joten on kivaa nähdä niitä jonkun toisen silmistä/kamerasta. :)

Tuntuu siltä, että pitää mennä pian retkelle maalle...
 
Terveisiä / tervan Tromssaan!
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?