Saturday, August 08, 2009

Riistakolmio / Game triangel


"Laskennassa edetään kolmen miehen ryhmässä tasaisena rintamana siten, että..." Näin lukee riistakolmiolaskennan ohjeissa. "Miehitys" oli asemalla sitä luokkaa, että päätimme, että Anna ja Anni saavat käydä miehistä riistakolmiolaskennassa. Tällä tasa-arvoisella porukalla suoritimme laskennan aamupäivällä. Ohjeissa sanotaan vielä, että laskennassa tulee välttää ääreviä säätiloja, mm. hellettä. Aamupäivällä lämpötila nousi jo lähelle hellerajaa, mutta jäi vielä alle. Kolmen aikaan lämpötila kävi 25.3:ssa virallisessa mittarissa, mikä taitaa olla kesän lämpöennätys Värriöllä (kuva saunasta iltapäivältä).
-----
Varsinaisia havaintoja riistakolmiolaskennan lajeista ei tullut ollenkaan. Syy ei varmaankaan ollut lämpimässä säässä, vaan tulos johtuu yleisestä heikosta tilanteesta. Myöskään alkukesän kylmät ja sateiset säät eivät luoneet hyviä olosuhteita pesimiseen (kuten heinäkuun alun lumisateet). Löysimme kuitenkin metson pyrstösulan ja toisessa kohtaa tuoreen rypypaikan, joten ainakin joku lintu vielä on.

Hirvasjoen latvalammella oli virtavästäräkki, peukaloisen ääntä kuului, kolme korppia näimme tavallisempien pikkulintujen lisäksi. Vielä löysin jonkin petolinnun (ehkä hiiripöllön) höyhenen. Korpihillat alkoivat olla kypsiä, ja tunturimustikat olivat jo isoja. Molempia näyttää olevan täällä enemmän kuin Kemijärven-etelä-Sallan alueella. Ja variksenmarjoja on runsaasti, niitä tulee täällä joka vuosi. TH (mukana laskennassa Anna Rintala ja Anni Vanhatalo)
-----
P.S. Vanha ylinarvomittari näytti yli 28 astetta. En tiedä, paljonko nykyinen virallinen, koska tiedot menee suoraan IL:lle. Suurta eroa ei periaatteessa voi olla.

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?