Tuesday, August 11, 2009

Metsäpalo Kynsikurulla / Fire in forest

Sunnuntai-iltana 9.8. meille soitettiin Savukosken paloasemalta, että Nuorttitunturin-Hirvasjoen maastossa on metsäpalo. Mahdollisesti tarvittaisiin apua.

Kävin Smear-aseman tornissa katsomassa seitsemän maissa ja havaitsin palon Nuorttitunturin eteläpuolella (k). Päätimme Annin ja Hannelen kanssa lähteä palopaikalle, Annan jäädessä asemalle päivystämään. Varustauduimme sankoin, moottorisahoin ym. ja lähdimme mönkijällä liikkeelle kahdeksan aikaan. Ukkonen pauhasi ajaessamme ja vettä alkoi sataa rankasti.

Sateen hieman rauhoituttua kävelimme rajan varteen Hauhonjängän eteläpuolelle vedestä ja hiestä märkinä (sadeasut eivät olleet täydelliset). Mitään merkkejä palosta ei näkynyt, eikä hajuakaan tuntunut. Kävelimme sitten Hirvasjokivarteen, mutta ei mitään sielläkään. Varmaankin salamoista johtuen kännykätkin reistailivat, mutta saimme jotenkin aseman kautta ilmoitettua, että palaamme asemalle. Ajattelimme palon olleen Venäjän puolella ja sammuneen sateessa. Olimmekin takaisin asemalla 11. aikaan.

Seuraavana päivänä Pennasen Ari kertoi vartiolla olleensa paloa sammuttamassa. Palon olivat huomanneet aitavahdit, jotka rakensivat Kynsikuruun saunaa. Palo oli Nuorttitunturin alla raja-aukolla. Miehet olivat kuitenkin voimattomia sammuttamaan sitä, ja pyysivät apua. Rajan partio ehti avuksi mönkijöillä jo ennen sateen alkamista joskus kahdeksan maissa. Palon sammuttaminen osoittautui mahdottomaksi sillä porukalla ja niillä välineillä, paikathan olivat rutikuivia. Tuuli idästä päin. Tuuli kuitenkin kääntyi länteen, varmaankin koska lännestä tuli kova ukkosenilma sateineen.

"Oli Luojan lykky, että tuuli kääntyi ja alkoi sataa", kertoi AP. Muuten palo olisi laajentunut kuinka lie kauas Suomen puolella ja Värriön luonnonpuistossa, palanut olisi ehkä vielä Hauhon kämppäkin saunanteoksineen Kynsikurussa. Miehet kuitenkin jatkoivat sammutustyötä, koska kova sade sammutti palon vain pinnallisesti. Ari otti myös valokuvia palopaikalta (2 k alh.), jotka hän ystävällisesti antoi käyttöömme. Täysin litimärät miehet pääsivät vartiolle lepäämään vasta joskus 4. aikaan. Yöksi ehtivät paikalle myös Savukosken palomiehet hyvine kalustoineen, ja he hoitivat jälkisammutuksen.
Vielä parin päivän päästä löytyi palopaikalta kyteviä pakopesäkkeitä. 11.8. tulleet rajut sateet varmaankin kyllästivät paloalueen lopullisesti.

Metsäpalo sai alkunsa salaman iskettyä puuhun muutama kymmenen metriä Suomen puolella Värriön luonnonpuiston alueella joskus iltapäivällä. Tuli kerkesi polttaa pari hehtaaria. Me kävimme n. puolen kilometrin päässä huomaamatta paloa. Muuten, kymmenkunta vuotta sitten oli metsäpalo parin kilometrin päässä tätä itään, tulossa Suomea kohti. Sen saivat kuitenkin venäläiset sammutettua. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?