Wednesday, July 08, 2009

Sirinää mäntymetsässä / Chirping in pine forest






















Puoli yhdeksän aikaan aamulla kuului Kotovaaran etelärinteestä tuttu sirinä, jota en ole pariin vuoteen kuullut - lapinuunilinnun laulu. Lintu lauleli mäntyjen latvoissa, käyden välillä ruokailemassa matalissa koivuissa toukilla ja hyönteisillä. Veteli se jonkun säkeen koivuissakin. Pikkuhiljaa lapinuunilintu siirtyi pohjoista kohden suunnaten lopulta Pirunkurulle.

Sää oli muuttunut pilviseksi, kun seurasin lapinuunilintua. Vielä 7. aikaan paistoi aurinko. Lämpötila on kuitenkin alkanut nousta - yhdeksän aikaan oli yhdeksän astetta. Tuuli oli kääntynyt koillisesta itään.
-----
Lintujen laulu on alkanut tauota. Vielä kuitenkin laulaa punakylkirastas, ne tekevät usein toisen pesyeen. Kuului myös kulorastaan laulu Kotovaaran takaa. Järrit ja pajulinnut ovat vielä aika yleisesti äänessä, lauloipa rautiainenkin Kuutsjärven sivulla.
-----
Pidän tässä muutaman viikon lomaa. Toivottelen luontopäiväkirjan lukijoille Hyvää loppukesää! TH

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?