Thursday, April 23, 2009

Hangen seljässä / By the hard snow

Yöllä kävi taas pakkasen puolella (-2), niin että hankikeli jatkui. Iltapäivällä lämpesi 6-7 asteeseen, ja lumi alkoi vajottaa kelkkaa, paikoin hiihtäjääkin. Auringonpaiste muuttui illalla pilvisemmäksi ja jokin räntähiutalekin putoili.

"Vanha vipeltäjä" Kaarlo kävi autolla ja hiihtämällä Naltiotunturissa. Ainoatakaan kanalintua eikä muutakaan elävää ei tullut vastaan. Hiljainen on luonto.

Itse kävin Tuntsajoella katsomassa, olisiko tullut vesilintuja. Ja pieni yllätys, yksi telkkäpari löytyi muutama kilometri puiston ulkopuolelta. Muuten jokivarsi oli hiljainen.

Parina vuonna hiiripöllöjen käytössä ollut kolopuu oli autio, eikä muutama muukaan kolo antanut toivottua vastausta, samoin kanahaukan metsässä oli hiljaista. Tunturissa oli poroja, ja jostain syystä siellä päivysti korppi.

Häirikkömetson alueella oli metso, joka kuitenkin oli arka. Oliko se häirikkö, jäi vaille vastausta.

Kolmosen länsipuolen soitimella oli hiljaista, eikä juuri jälkiäkään metsoista löytynyt. Pari päivää sitten Kaarlo oli kuitenkin vähän soidinjälkiä siellä nähnyt.




Metson näin kuitenkin vielä Rakitsan alarinteessä iltapäivällä. Se oli kuusen tyvellä makuulla, kuten tähän aikaan kuuluukin. Jäi katselemaan perääni, tunsiko, en tiedä. Minä en sitä tunnistanut. TH

Labels: , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?