Sunday, March 29, 2009

Kesäaikaan vaan / In the summertime

Rakitsan eteläpäässä oli metso vedellyt siipeä. Se lähtikin kuusen alta pakoon puoli yhdentoista maissa.

Latvalammen länsipuolella oli myös metsonjälkiä. Koppelo nousikin maasta petäjän oksalle. Vähän aikaa katseltuaan se ponkaisi lentoon.

Vähän matkan päässä näin hiiripöllön lennossa. Pöllö löytyi Värriö II:n itärinteeltä kuusen latvasta (k). Kauaa se ei katsellut, vaan jatkoi lentoaan tuulessa kaarrellen Rakitsan eteläpäätä kohti. Ruokaa sille ei varmaan kovin paljoa ole, myyränjälkiä tapaa enää harvoin.

Syväkurulta löysin vanhan korpinpesän kallionkolosta. Se oli vielä lumen peittämä eikä linnunjälkiä näkynyt. Tätä pesää en ole aikaisemmin tiennytkään.

Kurun länsipässä on erikoinen sininen jäätynyt vesiputous. Se on lähes kymmenen metriä pitkä ja yli viisi metriä korkeakin. Sieltä löytyy myös pitkiä, jopa yli kolmimetrisiä jääpuikkoja kalliosta.
-----
Rakitsan itärinteellä oli vielä kaksi koirasmetsoa. Toinen lähti kuusen tyveltä, mutta toisen huomasin mäntyyn yhden maissa.
-----
Suksikeli oli mahtava, luisti hyvin ja upotti vain kymmenisen senttiä. Kymmenen asteen pakkanen lauhtui auringon paahteessa pariin miinusasteeseen. Yli-Nuortin mittarissa oli tosin ollut aamuyöllä -24 astetta. Kaiken kaikkiaan hyvin keväinen keli, näin kesäaikaan. TH

Labels: ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?