Sunday, January 11, 2009

Teeren talvijälkien kertomaa - What do the winter tracks of Black grouse tell?

Joka keskiviikko hiihdettävällä lumilinjalla sattuu silloin tällöin hiihtäjän eteen myös teeren jälkivana, vaikka eihän teeri Värriötuntureiden tyyppikanalintuja ole.

Kaikkiaan teeren talvijäljet on kirjattu 1728 kertaa vuosina 1968-2008 (41 vuotta). 

Jäljissä on yllättävän suuri vaihtelu. 1960- ja 1970-luvuilla oli 5 vuotta jolloin teeren jälkiä ei tavattu yhtään. Sen jälkeen, kun Värriön luonnonpuisto rauhoitettiin (1981) teeri on ollut jokatalvinen vieras, mutta aikasarjaan sattuu kolme vuotta (83, 87, 91), jolloin vain yhdet jäljet kirjattiin. Joukkoon mahtuu toisaalta myös talvia, jolloin Värriöön on pölähtänyt vaeltavia teeriparvia. Huippuvuosi oli 1986, jolloin teeren vanoja kirjattiin 424 kappaletta.

Pitkän ajanjakson mukaan teerikanta olisi hienoisessa nousussa, mutta talvinen vaihtelu on niin suurta, että nousulla ei ole tilastotieteellistä merkitystä.

Teerivanojen tunnistamisessa voi olla pientä epätarkkuutta siten, että naarasteeren ja riekon jälki voivat mennä hiihtäjälle sekaisin, ja toisaalta urosteeren ja koppelon jälki. Virheet lienevät kuitenkin satunnaisia puoleen jos toiseen, ja tapahtumien yleiskulku on graafissa kuvatun kaltainen

Labels: ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?