Sunday, October 05, 2008

Taviokuurnien aikaan / Time of Pine Grosbeaks



Rakitsan itärinteeltä lähti aamulla kaksi koppeloa kuusten alta. Iltapäivällä ilm. samat koppelot lähtivät alempaa rinteeltä kuusen alta. Lähistöllä oli ukkometso pitämässä soidinta klo 15.30 (k). Muita kanalintuhavaintoja olivat 2 riekkoa ja 2-3 ukkometsoa Väliojan itäpuolella sekä 1 ukkometso ojan länsipuolella.




Väliojan itäpuolella oli myös taviokuurnapari (Pinicola enucleator)(vas. koiras, oik. naaras). Ne söivät erilaisia siemeniä, kuvissa variksenmarjaa ja katajaa, mutta myös koivua. Pihlajanmarjaa täällä on vähän, joten niitä kuurnat syövät enempi asutuksen istutuspuista. Pari muuta kuurnaryhmää tapasin myöhemmin. Ne ovat nyt pikkuhiljaa lähdössä muutolle.






Väliojan länsipuolella oli valtava räkättiparvi lennossa luoteeseen klo 13. aikoihin. Arvioin yksilömääräksi 150-200 yksilöä. Muita rastaita olivat muutama punakylki ja kulorastas. Laulurastaat tuntuvat jo lähteneen.

Rakitsan itäpuolella lensi ylitseni tuntematon pikkulintu metson soitimen aikaan. En nähnyt sitä, mutta kuulin muutaman kerran äänen "tsii", kuin tiaisen ja rautiaisen väliltä. Ehkä se oli rautiainen, vaikka kuvittelinkin joksikin harvinaiseksi tiaiseksi.

Kuutsjärven itäpuolella oli vielä punarinta. Myös punatulkkuja ja tilhen kuulin päivän aikana.
-----
Näin myös porotokan, jota paimensi iso hirvas Haaskaojan itäpuolella. Poroja oli ainakin 10. Niitä ei olekaan näkynyt aikoihin Sallan puolella. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?