Thursday, July 03, 2008
Javarusjoen kautta Kutsalle / Along the river Javarusjoki to Kutsa
Kutsan suojelualueeseen kuuluu Javarusjoki, joka laskee lounaasta Kutsajokeen. Joki tuo pitkän järvireitin vedet Kutsaan, mm. Vuosnajärvi kuuluu reittiin.
Kävin Kutsalla 1-3.7. ja menin tällä kertaa Javarusjoen kautta. Mukanani oli Suomen Turusta Janne Svärd (1. kertaa Kutsalla) ja Venäjän puistoalueiden puolelta Sergei Anishenko. Viktor Kurash kuljetti meitä Gazilla. Sää oli lämmin ja kuvauksellinen.
Javarusjoki (kuva JS) oli yllätys kauneudessaan ja luonnontilaisuudessaan. Tosin kanoottirallaajat olivat kuluttaneet parhaiden könkäitten varsia, mutta moottorisahamiehet eivät olleet tuhonneet metsiä ympäriltä. Sen viiden kilometrin matkalla, minkä Javarusjoki virtaa tällä nimellä varustettuna, saattoi kokea olevansa suojeluasteeltaan pyhemmällä alueella kuin Kutsajokivarressa. Joki kulkee alkumatkassa vilkkaasti jyhkeiden metsien läpi, muuttuen matkan aikana jyrkemmäksi syöksyessään kuruun ja hyppien kalliontörmältä toiselle. Ahtaat kallioportit pakottavat virran juoksemaan vauhdikkaasti.
Javarusjoella teimme myös matkan parhaan lintuhavainnon. Sinipyrstö lauleli 1.7. iltamyöhäällä joen puolivälissä. Ilm. ensihavainto Kutsalla. Toinen hyvä laji, joka tosin jäi hieman epävarmaksi, oli virtavästäräkki alajuoksulla. Jokivarsi on kyllä sille mitä parhainta pesimäympäristöä könkäineen ja kallioineen.
Kävin Kutsalla 1-3.7. ja menin tällä kertaa Javarusjoen kautta. Mukanani oli Suomen Turusta Janne Svärd (1. kertaa Kutsalla) ja Venäjän puistoalueiden puolelta Sergei Anishenko. Viktor Kurash kuljetti meitä Gazilla. Sää oli lämmin ja kuvauksellinen.
Javarusjoki (kuva JS) oli yllätys kauneudessaan ja luonnontilaisuudessaan. Tosin kanoottirallaajat olivat kuluttaneet parhaiden könkäitten varsia, mutta moottorisahamiehet eivät olleet tuhonneet metsiä ympäriltä. Sen viiden kilometrin matkalla, minkä Javarusjoki virtaa tällä nimellä varustettuna, saattoi kokea olevansa suojeluasteeltaan pyhemmällä alueella kuin Kutsajokivarressa. Joki kulkee alkumatkassa vilkkaasti jyhkeiden metsien läpi, muuttuen matkan aikana jyrkemmäksi syöksyessään kuruun ja hyppien kalliontörmältä toiselle. Ahtaat kallioportit pakottavat virran juoksemaan vauhdikkaasti.Javarusjoella teimme myös matkan parhaan lintuhavainnon. Sinipyrstö lauleli 1.7. iltamyöhäällä joen puolivälissä. Ilm. ensihavainto Kutsalla. Toinen hyvä laji, joka tosin jäi hieman epävarmaksi, oli virtavästäräkki alajuoksulla. Jokivarsi on kyllä sille mitä parhainta pesimäympäristöä könkäineen ja kallioineen.
Kutsajokivartta menimme sitten Jäniskönkäille. Matkanteko oli todella hidasta. Viisi kilometriä jaloin näissä maisemissa on jo hyvä päivämatka. Saimme nähdä Pienen Jäniskönkään (vas. puoleinen kuva JS), jota en ollut vielä nähnyt. Se oli jopa kuvauksellisempi kuin iso köngäs (kuva oik.). Varsinkin nyt, kun vesi oli hyvin korkealla, könkäitten jylinä oli mahtavaa. Vaikea olisi ollut uskoa, että joku on pienenkin könkään laskenut, mutta jälkeenpäin näimme netistä, että ainakin tsekkiläiset mekaanikot olivat sen tehneet. Könkään yläpuolelle oli kuitenkin joku tuonut venäläisen kiellettyä ajosuuntaa merkitsevän liikennemerkin. Könkäitten molemmin puolin oli kaksi koskenlaskijaryhmää katamara
aneineen.
aneineen.
Kävimme myös Kutsajoen eteläpuolisissa metsissä, joissa merkillepantavinta oli sääskien runsaus. Vanhaa kanahaukan pesää lukuunottamatta merkkejä petolinnuista ei löytynyt. Muutenkin metsä oli aika hiljainen, erämaisen rauhallinen.
Paluumatkan parasta antia olivat havainnot minkeistä. Ensin huomasin minkin saalistamassa rantasipin poikasia Javarusjoen toisella puolella joen puolivälin seudussa. Tulos jäi tuntemattomaksi. Sitten muutama sata metriä ylöspäin kohtasimme naarasminkin, joka kuljetti pentuaan alaspäin jokirantaa. Niillä oli luultavasti pesä kallionkolossa, jossa minkit lymysivät aluksi jonkin aikaa. Lopulta emo heitti ensin lenkin uimalla joen toiselle puolelle, ja sitten se lähti päästä hinaten johdattelemaan pentua kalliorantaa alaspäin.
Ehkäpä meidän osumisemme paikalle aiheutti pennun siirron pesästä. Tosin pentu oli jo ulkona pesästä kirkuen käheästi tullessamme paikalle. Myöhemmin Viktor kertoi, että "meillä täällä on minkkejä kuin kissoja, ja ne tahtovat viedä kalat pyytäjiltä, jos ei pidä varaansa".
Matkan linnuista vielä. Peippoja oli matkan varrella useita, vaikka ne ovat yleensä Lapin erämaissa harvinaisia. Koskikara varmaan pesi alajuoksulla Javarusjoella ja tervapääskyjä lenteli myös siellä. Kanalintujen puuttumista ihmetteli varsinkin Janne - emme nähneet ainoatakaan.
Viktor kavereineen oli käynyt kalareissulla omassa salaisessa paikassaan meitä odotellessaan, ja täytyy sanoa, että en meinannut uskoa silmiäni saalista katsellessani. Mutta se onkin jo toinen juttu. TH
Paluumatkan parasta antia olivat havainnot minkeistä. Ensin huomasin minkin saalistamassa rantasipin poikasia Javarusjoen toisella puolella joen puolivälin seudussa. Tulos jäi tuntemattomaksi. Sitten muutama sata metriä ylöspäin kohtasimme naarasminkin, joka kuljetti pentuaan alaspäin jokirantaa. Niillä oli luultavasti pesä kallionkolossa, jossa minkit lymysivät aluksi jonkin aikaa. Lopulta emo heitti ensin lenkin uimalla joen toiselle puolelle, ja sitten se lähti päästä hinaten johdattelemaan pentua kalliorantaa alaspäin.
Ehkäpä meidän osumisemme paikalle aiheutti pennun siirron pesästä. Tosin pentu oli jo ulkona pesästä kirkuen käheästi tullessamme paikalle. Myöhemmin Viktor kertoi, että "meillä täällä on minkkejä kuin kissoja, ja ne tahtovat viedä kalat pyytäjiltä, jos ei pidä varaansa".
Matkan linnuista vielä. Peippoja oli matkan varrella useita, vaikka ne ovat yleensä Lapin erämaissa harvinaisia. Koskikara varmaan pesi alajuoksulla Javarusjoella ja tervapääskyjä lenteli myös siellä. Kanalintujen puuttumista ihmetteli varsinkin Janne - emme nähneet ainoatakaan.
Viktor kavereineen oli käynyt kalareissulla omassa salaisessa paikassaan meitä odotellessaan, ja täytyy sanoa, että en meinannut uskoa silmiäni saalista katsellessani. Mutta se onkin jo toinen juttu. TH
// posted by Värriö @ 20:45 
