Monday, June 23, 2008

Lentokuvia / Flying birds











Tullessani töihin tutkin Marjavaaran alueelta löytämääni tervapääskyaluetta. Tällä hakatulla alueella lenteli kymmenkunta tervapääskyä. Alueella oli myös sopivia tikankoloja saman verran, lähinnä hakkuualueelle jätetyissä keloissa.

Löysin myös kolonhakkaajan pesän. Käpytikat olivat hakanneet keloon 7 m korkeudelle pesäkolon, missä ne kävivät ruokkimassa poikasia melko tiheään tahtiin. Tervapääskyt syöksyilivät niitä kohti lähes aina niiden tullessa pesälle. Puussa oli 2 vanhempaa koloa, missä mahdollisesti oli tervapääskyn pesintä, koska pääskyt näyttivät yrittävän 2 m tikankolon alapuolella olevaan koloon. Tervapääskyn pesintä jäi varmistamatta, mutta pitää käydä vielä myöhemmin tutkimassa asiaa.
Alueen yli lensi myös piekana pari kertaa. Toisella kertaa piekanaa ahdisti korppi, jolle piekana antoi lopulta kyytiä (k). PP muuten löysi samana päivänä 2 piekanan asuttua pesää Hirvikaltion-Luuhaaran alueelta, joten on niitä piekanoitakin pesimässä näillä alueilla.
-----
Tullessani Sallan kautta ennen Kuoskua kymmenen maissa kärppä juoksi tien yli myyrä suussa.
-----
Kärpästä vielä - ilmeinen kärppä on tuhonnut lähes kaikki pönttöpesät Kotovaaran laessa, ilmoitti Anni. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?