Friday, March 28, 2008

Vuosnajärvellä / On the lake Vuosnajärvi

Ennen Kutsan reissua tapasin Hannes Savolaisen, joka on syntynyt Vuosnajärvellä. Hän joutui lähtemään sieltä 13-vuotiaana sotaa pakoon. Keskustellessamme hän neuvoi kalapaikan, mistä saa isoja siikoja. Arvelin kuitenkin hänelle, että emme mene Vuosnalle.

Kuinka ollakaan, Kutsan puistoon suunnitellaan laajennusta jopa Suomen rajalle asti ja Vuosnan alue sisältyy tähän suunnitelmaan. Näin ollen päätimmekin toisena päivänä reissata Vuosnajärvelle tutustumaan alueeseen.

Aikaisemmin ihmettelin, miksi ihmiset ovat tulleet tänne korpeen asumaan, mutta nähtyäni Vuosnajärven, en enää ihmetellyt. Alue on aikanaan ollut maisemaltaan Suomen kauneimpia paikkoja ja vieläkin (hakkuiden jälkeen) hivelee silmiä. Lisäksi Vuosna on ollut kuuluisa isoista siioistaan. Venäläinen kalastusprikaati (Gospromhoz) on kuulemma pyytänyt täältä vuosittain arviolta 10 000 kg kalaa. (Viktor sai mateen ja muutaman ahvenen melko nopeasti)
Kuvat vas. Hositunturi (591 m) lounaassa ja Jukkuutunturin etelärinne Muotkalahden suulta kuvattuna (lähes samasta paikasta on W. Wilkmanin kuva Suomenmaa-kirjassa v:lta 1931). Oik. Vuosnatunturi (625 m) kohoaa Vuosnajärven länsipuolella yli 300 m järven pinnasta. Alh. maisema Julmoivalta Vuosnajärvelle, taustalla Sallanlatvatunturi (560 m). Tuntureissa ja järvissä löytyy, takana on vielä Ahventunturi, Kieskistunturi, Näätätunturi ym. ja useita erikokoisia järviä. (mainittakoon vielä, että Julmoivalle näkyi etelän suunnalla Rukatunturi (462 m) n. 60 km päässä, missä alkoivat samaan aikaan hiihtolajien SM-kisat!)

Alueella on suoritettu voimakkaita metsänhakkuita ja kertynyt puutavara on ilmeisesti keitetty kuuluisassa Kemijärven tehtaassa. Nyt alue voidaankin sitten suojella. TH

Comments:
Vuosnajärven seudun liittäminen Kutsan puistoon on hyvä asia.

Ja vaikka alueen metsiä on jo parturoitu, kyllä luonto pitkällä aikavälillä korjaa itse itsensä.
 
Välitetään venäläisille. TH
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?