Thursday, January 24, 2008

Tuisku / In the blowing wind

Eilen alkoi tuulla lounaasta, ja tänään varsinkin tunturissa oli jo kunnon tuisku. Vihainen tuuli pieksi tunturin kävijää hangen pinnasta nostamillaan lumikiteillä. Aurinko näyttäytyi aamupäivällä, mutta joutui iltapäivällä pilvien paitsioon. Pakkasta oli kymmenisen astetta, mutta tuulessa sekin tuntui kovemmalta.

Tunturin länsipuolella seurailin aamupäivällä ilmeisesti eilistä näätää. Pari kilometriä seurattuani näätä pakeni minua. Se oli liikkeellä vielä aamulla kymmenen aikaan. Toiseenkaan suuntaan en päässyt pitkästi, kun tuisku oli lakaissut jäljet olemattomiin.

Haaskakummussa ukkoteeri urpuili koivussa yhden maissa. Tuulen tuiskeessa se joutui tasapainoilemaan pysyäkseen kiinni leivän syrjässä. Välissä se havahtui seuraamaan ohilentoa. Koppelo tuli ilmeisesti hakomismännystä lentäen matalalla teeren ohi. Sadan metrin päässä se laskeutui ja suojautui tunturikuusten alle viettämään ruokalepoa. Vielä vähän aikaa aterioituaan teeri seurasi esimerkkiä. Se meni kuitenkin lumikieppiin muutaman kymmenen metrin päähän koivusta (kuvat).

Muista havainnoista näin vielä akkateeren karkaavan minua tunturin länsipuolella. Ja Värriö 1:n pohjoispuolen alarinteellä oli lumikon jäljet. Pikkupeto oli raahannut varmaankin myyrää johonkin ruokavarastoonsa. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?