Sunday, September 30, 2007

Pihlajanmarjalinnut / The birds of rowan berries




Pihlajanmarjasato jäi tänä vuonna heikommaksi kuin viime vuonna. Joissakin paikoin on kuitenkin ihan mukavasti marjoja.

Kuntashaaralla oli 5 yks. taviokuurnaparvi ruokailemassa pihlajissa puolenpäivän maissa (kuva oik.). Taviokuurnat ovat selvästi vilkastuneet viime aikoina, mikä tarkoittaa niiden muuttoa eteläisemmille leveyksille. Yleensä ne täällä muuttavat lounaan suuntaan lokakuun aikana.
Iltapäivällä toinen pihlajan hyväksikäyttäjä, yksinäinen punatulkkunaaras vihelteli V1:n pohjoispuolella kuusen latvassa (kuva vas.). Sitten se meni koivuun ruokailemaan. Koivullahan on nyt hyvä siemensato.

Muista pihlajalinnuista tilhiä on vielä jonkin verran. Niitä riittää niin kauan, kunnes pihlajanmarjasato on syöty. Rastaita muutti tänäänkin, räkättejä luoteeseen, kulorastaita etelä-kaakkoon ym.

Muista muuttajista kuulin tänään vielä rautiaisen ja västäräkin aseman luona. Iltaseitsemältä akkateeren kokoinen ja näköinen lintu lensi yli Kuutsjärven kaakkoon.
Päivä oli lämmin, 12 astetta, heikkotuulista. Illalla alkoi tuulla. Jopa sääskiä oli ilmassa. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?