Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Kuvasin iltapäivällä piilokojusta virtavästejä pesällä (kuva vas.). Olin jo lähes poislähdössä klo 15.05, kun kameran etsimeen ilmestyi jotain tummanruskeaa. Tuli mieleen hiirihaukka. Älysin kuitenkin hämmästyksissäni painaa laukaisinta (kuva kesk.). Seuraavassa hetkessä kuvassa näkyi enää kalliota - virtavästin pesä poikasineen oli hävinnyt. Piilokojun reiästä huomasin ison linnun kallion alla, kamerassa tunnistin sen maakotkaksi, ilm. vanha naaras. Se söi västinpoikia maassa, enkä voinut muuta kuin kuvata (kuva oik., kuvassa näkyy poikasen kellertävää rintaa). Syönnin jälkeen kotka tutki vielä tarkkaan, olisiko jokin poikasista päässyt karkuun. Ei näköjään ollut. Sitten jalo, uljas pesärosvo heittäytyi siivilleen ja tilanne oli ohi.

Enpä ole tiennyt, että maakotka harrastaa tällaistakin toimintaa. Ahtisen Jarmo on löytänyt kotkanpesiltä joskus rastaanpesiä. Pesässähän onkin hyvä kantaa poikaset omalle pesälle omien poikasten ruoaksi. Eikä kotkalle ole väliä, onko kysymyksessä harvinainen vai tavallinen laji. TH

P.S. Muuten, tästä tapauksesta voisi sanoa, että oli hyvä tuuria - olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa kuvaamassa (kuvaan harvoin piilokojusta). Minä uskon, että tämä "hyvä tuuri" oli Jumalan johdatusta. Muuten tapaukseen olisi liitetty suuri kysymysmerkki. Ehkäpä korppi olisi saanut syyt niskoilleen.