Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Kesän ollessa kukkeimmillaan voi silti jo pohtia, milloin taittuu kesän selkä. Milloin huomaamme aurinkoisenakin aamuna, että metsän varvuissa on aamukastettta ja ilmassa on loppukesän tuoksu?

Tämä ilmiö voi liittyä lähi-ilmakehän hiilioksidiin, jota myös Värriön tutkimusaseman Smear-laitteistolla mitataan, samoin kuin sitä mitataan länsikairan Sammaltunturissa (josta oheinen kuva).

Pohjoisen ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuteen liittyy salaperäinen sahausilmiö. Keväällä hiilidioksidin pitoisuus kääntyy syöksyyn, kun kasvavat metsät ja muu kasvillisuus alkavat siepata ilmakehän hiilidioksidia. Syyskesällä hiilidioksidin sieppaus kuitenkin pysähtyy, ja sen pitoisuus alkaa nousta. Kuvassa tällaisia käännepäivämääriä 2000-luvulla olivat

9.8.2000, 8.8.2001, 30.7.2002, 18.8.2003, 5.8.2004 ja 3.8.2005

Käännepäivämäärät sattuvat juuri siihen aikaan, kun aistimme kesän kulussa muutoksen, vaikka luonto on vielä vihreä. Hiilidioksidin pitoisuudesta mitattavat päivämäärät voivat siten kuvata juuri sen milloin kesän selkä taittuu.

Mitä syyskesällä, ennen ruskaa, pohjoisen luonnon hiilidioksidille oiken tapahtuu? Maa on silloin jo lämmin, ja se alkaa hengittää hiilidioksidia taivaalle, kun humus alkaa hajota. Kun yöt pimenevät puiden hengitys ylittää niiden hiilidioksidin sieppauksen, ja öinen metsäkin alkaa työntää hiilidioksidia takaisin taivaalle etenkin niinä öinä jolloin lämpöä riittää. Osa hiilidioksidia selittyy arktisilla merillä, sillä nekin ovat lämmenneet loppukesästä.

Maan routaantumiseen mennessä ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus on noussut takaisin talvitasolleen.