Värriön luontopäiväkirja - Varrio nature diary

Värriön luonnonpuistossa on harvakseltaan hirviä, vaikka alue on luonteeltaan pikemminkin porojen maata: karua, metsänrajan lähellä olevaa vedenjakaseutua. Hirvet asustavat enimmän aikaan Hirvasjoen ja Kuntasjoen laaksoissa. Varmimmin niitä pääsee näkemään puiston itäosassa, missä ne kulkevat sekä Suomen ja Venäjän välisen että Sallan pohjoisen ja Sompion paliskunnan välisen poroaidan (kuten kuvan Kynsikurun) vartta.

Hirvien määrästä ja sen vaihtelusta saa parhaimman kuvan jälkien perusteella, jotka lasketaan viikoittain jokatalviselle lumilinjan hiihdolla. Pitkä lumilinja kulkee Värriötunturin laelta länteen alas Ylinuortin varteen, 7 kilometrin matkan. Vaikka pitkän lumilinjan varrella on vaihtelevat luontotyypit, reitti ei kuitenkaan kulje hirvien eniten suosimien purolaaksojen läpi. Siitä huolimatta joka talvi pitkälläkin lumilinjalla lasketaan hirven jäljet noin 40 kertaa.

Havaituissa hirvenjälkien vuotuisessa määrissä on suuri vaihtelu. Puiston hirvikanta on ollut vuodesta 1968 verraten vakio, vaikka jälkien perusteella 1980-luvun lopulla hirviä näyttäisi olleen keskimääräistä enemmän. Sen mukaan hirvikanta olisi 2000-luvun puolivälissä hienoisessa laskussa. Ilmiöllä ei ole kuitenkaan tilastotieteen antamaa merkittävyyttä.

There is permanent stock of mooses (Alces alces) in Varrio Nature Reserve. This is somewhat unexpected, as the nature is harsh and less fertile near to the timber line and along the highland divide between the rivers that are flowing westwards (to Gulf of Bothnia) and eastwards (to White Sea).

Mooses live mostly along the Hirvas and Kuntas creeks. The best chances to see mooses is, however, along the reindeer fences that run between the Finnish and Russian border. There is also another fence which is between Salla Northern and Sompio Reindeer Cooperatives (like the Kynsikuru fence, in the photo).

The Varrio stock of mooses has been rather permanent during the intensive observation period 1968-2005. The most accurate estimate of stock changes can be made based on winterly moose tracks. They are counted along the weekly snow monitoring line. Although the line runs westwards from Varrio fells, and thus does not pass the more popular moose grazing lands, a good number of moose tracks, on average about 40, is observed every winter.

There seems to have been a peak in the Varrio moose population in mid and late 1980s. Moreover, the stock might be in the beginning of 2000s in slight decline. As the annual variation is high, this phenomenon, however, has no statistical significance.