Friday, November 10, 2017

Päivän teksti / Todays text

Eilen satoi vettä ja oli lämpimällä jopa pari astetta. Lumenpinta putosi muutaman sentin. Tänä aamuna oli vielä toista astetta plussalla, mutta iltaa kohti viileni ja sateli kuivaa lunta. Tuuli oli vielä aika kovaa eiliseen tapaan.

Aseman kepissä oli aamulla vielä 23 cm lunta, mutta Nuorttiaavalla oli jo aika paljasta. Kelkalla kävi vielä aika hyvin Ainijärvellä.

WC:n vaiheilla vilisteli kärppä aamulla.

Mönkijä/kelkkareitin varrella oli vielä kivensyöjiä, vaikka hiekanjyvät olivat jo vähissä. Ykkösen pohjoispuolella ojassa oli vielä sen verran sulaa, että metsot saivat sieltä jauhinkiviä. Kaikkiaan aseman ja Yli-Nuortin välillä oli 2 + 2 + 1 + 1 ukkometsoa ja vielä yhden tuoreet jäljet. Teeriä lähti pari Pitkänjängän kuusikosta, mutta ne olivat kauempana reitiltä.

Vielä oli Kotovaarassa vanha koppelo hakomassa polanteen luona, joten näin kaikkiaan yhdeksän kanalintua. Korppeja pyöriskeli muutama veräjän länsipuolella ja urpiaisiakin kuulin.

Hirviä oli tuoreista jäljistä päätellen ollut taas pari kesätien pönttöalueen länsipuolella ja Kotovaaran itärinteellä oli hieman vanhemmat jäljet.

Kotovaaran itärinteellä kukki myös jokin sieni komeasti. TH
 

 

Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?