Monday, April 04, 2011

Kuun vaihteessa / At the turn of the month




Tapani kävi eilen vaihtamassa muistikortin kameraan poronhaaskalle Hirvasjoen länsipuolella. Monenlaista liikkujaa oli ollut. Kuvissa oli nyt karhu, sepelkaulainen, joka ei ole meille ulkonäöltään ennestään tuttu. Se oli nyt palannut Venäjältä. Myös ahma oli käynyt päiväsaikaan haaskalla. Lisäksi kuvissa oli liuta korppeja. Kameran suuntaus oli taas vähän liian ylös. Haaskalla oli myös muita jälkiä, jonka tekijää kamera ei ollut saanut kuvattua. Saattoi olla susi, tai sitten isojälkinen kettu.


Heti huhtikuun puolella suvesi. Eilen oli jopa 6 astetta lämmintä vielä illalla. Samaan aikaan esim. Turussa oli + 1. Lumet putosivat, ja ensimmäiset pälvet ilmestyivät tunturien rinteille. Keli luonnollisesti muuttui kehnoksi, tosin tunturimaissa vielä kantaa aika mukavasti.


Kävin tänään hieman jo viileämmässä + 2-3 asteen kelissä kiertelemässä haaskoilla. Korpin pesän löysin Kuntaskurun itäpuolelta petäjän latvasta 20 m korkeudelta, siitä olin saanut jo vihiä Tarmolta. Petoja ei ollut nyt liikkunut.


Ykkösen eteläpuolen kuusikosta löysin jälleen kirjosiiven pesän. Tosin sitäkin olin viime viikolla pohjustanut. Lintu oli nyt hautomassa, mitä se ei vielä viime viikolla tehnyt. Luulen sen viime viikolla odottaneen muninnan aloitusta pesän jo valmistuttua. Pulmusen lentoääntä kuulin taas samalla paikalla kuusikossa, kuin 30.3. TH

Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?