Wednesday, August 11, 2010

Sinipyrstöjä / Red-flanked Bluetails







Kuutsjärven itäpuolen tiheikkö on näköjään sinipyrstöjen suosiossa. Vuosi sitten syyskuulla siellä oli yksi ja tänään jopa 2-3 yksilöä. Ja aina samaan aikaan kamerat ovat remontissa.

Tänään lintuja saattoi olla 3 yksilöä, kun illalla 5 -6 aikaan seurasin tilannetta. Aikaisemmin näin vain yhden, naaraspukuisen yksilön. Luulen sen olevankin naaras (kuvassa palokopin katolla). Mutta nyt näin myös selvästi nuoren yksilön. Sillä oli päässä ja rinnassa kirjavaa täplitystä (otin siitä diakuvan). Lisäksi paikalla kisaili vielä kolmaskin lintu, josta en saanut varmuudella selvää, oliko se sinipyrstö. Mutta miksi se kisaili niiden kanssa, enkä nähnyt paikalla muita kuin sinipyrstöjä? Yleensä "pyrstöjä" näkyi vain 2, joko erikseen tai yhdessä.
-----
Havainto nuoresta linnusta tarkoittaa pesintää jossain. Poikaset ovat lähteneet pesästä reilu kuukausi sitten, joten ne ovat voineet vaeltaa jonkin matkaa. Lähialueen kurut on tutkittu aika hyvällä prosentilla, mutta pesintä on silti voinut tapahtua jopa puiston alueella. Sinipyrstön pesintää ei ole aikaisemmin todettu Värriön luonnonpuistossa tai lähialueilla.

Kirjosiipiä kuului kahteen otteeseen aseman luona, joten niitä on täällä ainakin jonkin verran muiden käpylintujen ohella. Tilhenpoikasia näin ainakin kuusi (k), joten poikueita on varmaan kaksi. Tunturissa näin 6 + 1 kapustarintaa, leppälinnun, kivitaskuja ja keltavästäräkkejä. Aseman luona nähtiin palokärki viiden aikaan illalla.

Aamupäivän tihkusade komistui iltapäivällä auringon säteiksi ja lämpötila nousi 14 asteeseen. Kuvissa lisäksi maisema tunturista Juuoivan ja Korvatunturin suuntaan. TH

Labels: , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?