Monday, May 03, 2010

Hirvimailla / On the moose region

Eilen ja tänään on ollut hyvin samanlaista, sateista. Tänään satoi kuitenkin enemmän räntää kuin eilen. Ja hanki rupesi iltapäivällä löysäämään. Teräshankien aika taitaa olla ohi.

Aamukahdeksalta kuului kulorastaan laulua aseman pihapuista. se onkin ensihavainto täältä tunturista. Myös Papulammen maastossa ja vedenjakajalla näin kulorastaat. Muut rastaat täältä vielä puuttuvat.

Ylimmäiseltä Papuhaaralta oli tullut aidan alta Suomeen ilm. tuttu 17 cm karhu eilisen-viime yön aikana. Se oli lompsinut muutaman sata metriä aitavarren polannetta etelään päin ja kääntynyt sitten umpiselle. Sen on täytynyt havaita hirvet, jotka ovat asuneet tähän asti niissä maisemissa.

Hirvet olivatkin vielä Papuoivan itäpuolella, missä niitä näkyi jo muutama viikko sitten. Kaikkiaan näin tänään lopulle 30 hirveä, joista ainakin 20 eri eläimiä, todennäköisesti n. 25. Muutama hirvistä oli Papulammen pohjoispuolella, mutta kävin vain pienellä alueella koko hirvien suosimasta alueesta, joten on luultavaa, että alueella on vielä ainakin muutama lisää.

Karhu oli kulkenut Papuoivan "hirvialueen" läpi ja jatkanut etelän suuntaan tekemättä vahinkoa. Yhdellä poronraadolla se kävi ja siirsi raatoa kymmenkunta metriä ja ilmeisesti söikin jonkin verran. Tällä raadolla oli käynyt myös ahma, jonka jälkiä (k) näkyi muutamassa kohden kauempanakin. Ahman jäljiltä löysin vanhat poronroippeet, joihin oli jäänyt vielä toinen korva. Korvassa oli piltta (muovinen merkki), minkä ansiosta korvaa ei oltu syöty.

Päivän kanalintuhavaintoja olivat rajanvarren nuori metso ja kaksi urosteertä vedenjakajalla. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?