Tuesday, January 12, 2010

Ihmeellinen luonto / Wonders of nature


On se käsittämätöntä, kun laittaa riistakameran vaatimen raadolle, jonka ahma tappoi n. viikko sitten, niin tuntuu kuin kaikki mahdolliset ja mahdottomat erämaan pedot käyvät vuorotellen paikalla. Ihmeellinen on Lapin luonto.



Pari päivää värkättyäni sain lopulta kuvia haaskan ruokavieraista. Kävin eilen paikalla puoli kahdentoista jälkeen ja viritin kameran. Lähdettyäni Saun suuntaan tuli vanha maakotka vastaan (k), mutta se ei haaskakuviin päätynyt.






Ensimmäinen kuviin joutunut ruokavieras oli punaturkkinen kettu, mahdollisesti sama, joka kiipeili Saun rinteillä. Se tuli kameran kellon mukaan paikalle klo 13.19. Viimeinen kuva siitä tuli klo 14.37.









Sitten tuli korppi klo 14.41. Klo 14.51 oli jo niin hämärää, että kamera alkoi tehdä infrapunakuvia, siis mustavalkoa. Tällöin tuli toinen kuva korpista (myös viimeinen).












Klo 19.45 ilmestyi haaskalle sellainen laji, että eipä olisi ikinä uskonut, nimittäin naali (Alopex lagopus). Oliko se onnistunut karkaamaan Venäjän kovan kurin tarhalta (missä kohteliaat kettutytöt eivät ovia availe) vai oliko sopulikato ajanut sen liikkeelle Lapin perukoilta, vai mikä lienee selitys? Joka tapauksessa hyvin on pärjännyt, kun tänne asti on pysynyt hengissä. Haaskoja naalit kyllä käyttävät hengenpitimikseen perinteisestikin, sanotaanhan että "kun tapat suden, tapat naalin". Niin, kun kerran sudetkin todetusti kulkevat tuhansia kilometrejä, niin miksei naalitkin ainakin satoja kilometrejä. Viimeinen naalikuva syntyi klo 19.49, siis vain neljä minuuttia napakettu viipyi kuvattavana.











Haaskan tekijä saapui paikalle kuuliaisesti klo 21.05. Miten niin kuuliaisesti? No, jos kerran haaskan tekee, niin pitäähän se syödäkin. Eivät kaikki pedot pysty syömään jäistä lihaa, mutta ahma (Gulo gulo) pystyy ja tämä kaveri näyttää olevan säästäväinen, huolehtii loppuun asti (ei kaikki ahmat välttämättä niin tee!) Ahman tapana on irroittaa raadosta osia, mitä ei jaksa syödä ja jemmailla niitä piiloon toisilta. Niin tehden raato häviää melko nopeasti, eikä hävikkiä tule.










Oletan, että tämä yksilö on poron tappanut, mikä sekään ei ole varmaa. Ahma on kuitenkin kuvista päätellen sama kaikissa kuvissa. Viimeinen iltakuva on tullut klo 21.29. Sitten se tuli uudestaan aamuyöllä klo 4.54 ja lähti 5.17.











Vielä kettu ehti tulla raadolle klo 6.41, ja sitten kamera tilttasi. Niin, mitä vielä olisi tullut kuvaan aamun aikana, ainakin korppeja. Kamera kuitenkin heitti kuvaamisen, joten jää arvuutteluksi. On kuitenkin olemassa vielä toinen kamera, jonka kävin vaihtamassa puoli yhdentoista maissa. Jää nähtäväksi, mitä se taltioi vai tuleeko siitä susi. TH
-----
P.S. Kameran päiväyksessä on muuten ensin kuukausi, sitten päivä ja vuosi.
-----
P.P.S. "Haaskakettu" ja "Saun kettu" taitavat olla eri elukoita, vaikka punertavia molemmat ovatkin. Saun ketulla on valkoinen hännänpää, kun taas Haaskaketulta se näyttää puuttuvan. Lisäksi saattaa olla vielä muita eroja. Saun kettukin näyttää kyllä hieman eri näköiseltä, riippuen siitä, millä puolella tunturia se on kuvattu!! (kuinkahan monta kettua siellä todellisuudessa on?)

Labels: , , , ,


Comments:
Hieno kuvasarja ahman yöllisistä touhuista. Ja naali on kyllä kova juttu!
 
Mahtava kuvasarja, kiitos Teuvo!
 
Naali! Wau.

Päivä ellei parikin pelastettu.
 
hienoja ovat kyllä! Lisää näitä maastoon! Onko kameran kuvat piennetty vai orginaalikokosia? Mikä kamera-malli on kyseessä?
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?