Friday, May 08, 2009

Kuivaliha-arvoitus selvisi / Dry meat eater











Yöllisen sateen jälkeen aamu valkeni sumuisena. Pitkään oli sumuhäkkärää, tuulta ei paljon ollut ja iltapäivällä paistoi jo aurinko. Lämmintä oli vajaan kymmenen astetta parhaimmillaan. Maisemakuvat Saumuristoilta Vuojemitunturiin ja Pirunkurun lammelta.

Nuorttiaavan eteläpuolitse oli yön aikana kulkenut isojälkinen karhu itään päin. Toiset isot jäljet löytyi Papulammen maastosta. Siellä jälkiä oli siellä täällä, mahdollisesti parikin otusta liikkeellä.

Hirvet olivat vähentyneet Papulammen maastossa. Nyt näin vain neljä. Muutto kesälaitumille oli alkanut.

Muuttolinnuista tälle päivälle kirjataan niittykirvinen, joita oli eri puolilla, sekä Papulammella laulellut pohjansirkku. Vajaa kilometri länteen Papulammelta lähti kolmen maissa männyn oksalta lentoon iso haukka, joko kana- tai tunturihaukka. En saanut määritettyä, koska lintu lähti niin kaukaa ja oli vain vähän aikaa näkyvissä. Sen siivet näyttivät aika kapeilta.

Pari metsoa näin, mutta ei muita kanalintuja.








Neljän jälkeen iltapäivällä vilahti kärppä varaston takana. Kuivista lihoista oli jäänyt pieni palanen seinälle, ja kärppä oli sitä hyödyntämässä. Nyt selvisi se, mikä niitä poikien kuivia lihoja oli käynyt pureskelemassa. Lihat olivat katiskaverkon suojaamana, mutta näköjään kärppä oli päässyt lähimpiä palasia näpläämään. Siksi olikin yksi pala jäänyt seinälle, koska siinä oli puremajälkiä.

Löysin vielä kellarista vanhoja läskinpalasia, joita heittelin aika uniselle kärpälle. Vähän aikaa mietittyään se kävikin hakemassa palaset yksi toisensa jälkeen. TH

Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?