Monday, December 08, 2008

Matkalla pohjoiseen / A trip to the north

Lyhyeksi jäi tapaamisväli auringon kanssa. Tänään Nuorttitunturiin näkyi reilun puoli kiekkoa kahdentoista aikaan, ja olisi näkynyt koko pallokin, jos ei olisi ollut pilviä horisontissa. Niin pieni on kuitenkin marginaali, että monta päivää ei enää ole edes teoriassa mahdollista nähdä aurinkoa. Käytännössä mahdollisuudet ovat vieläkin pienemmät.
-----
Hieman alempana Nuortissa aurinko ei enää näkynyt ja Velikään ei nähnyt sitä Rakitsalle.
-----
Tykkyä on kertynyt viime aikoina lakimetsiin ihan mukavasti. Näkymä tykkymetsästä siirtyi kameraan Saihon pakoilla.
Nuorttitunturin ja pakkojen välillä oli saukko kulkenut. Se oli tullut ylös Yli-Nuortin latvaa viime yönä, juossut rajan polannetta pohjoiseen muutaman sata metriä ja kääntynyt ojan vartta alas. Vähän matkan päästä taas samoin.

Kynsikankaalla köpötteli hirvi porojen perässä kelkkaa karkuun. Vanhalla poroaidalla se pysähtyi katsomaan "maailman menoa".

Pitkälläjängällä näin päivän ainoan kanalinnun, yksinäisen riekon. Jängän eteläpäässä oli minkki tullut maajalassa idästä yli polanteen. Jängän eteläpuolella oli tuoreita näädänjälkiä. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?